torstai 26. toukokuuta 2016

Bukowskis Market – aarteiden verkkohuutokauppa


On kampanjoita, ja sitten KAMPANJOITA. Tämä on se jälkimmäinen. Kenellekään blogiani pitkään seuranneelle ei ole varmaan jäänyt epäselväksi hullaantumiseni vanhoihin vintage- ja design-aarteisiin ja siksipä nähdessäni Indiedaysin ja Bukowskis’n kamjanjahaun, en epäröinyt hetkeäkään, vaan hain mukaan - Bukowskis on sentään melkein toinen nimeni.


Pidän kovasti 20–60-luvun muotoilusta, sekä sen aikaisista muotoilun suurista designklassikoista. Koska hyvä design maksaa ja kukkaroni ei kestäisi kaikkien näiden kalusteiden uusina hankkimista, päädyn usein metsästämään etsimiäni kalusteita käytettynä. Toinen syy vintagen ostoon on se, että koen alkuperäisten versioiden olevan sielukkaampia ja sympaattisempia, kuin vastaavien uudistuotantokalusteiden. Ajan patina kalusteessa tai verhoilussa on minulle lisäarvo, ei kauhistus ja näin ollen kotonamme ei olekaan kovin montaa uutena ostettua kalustetta. Toki sängyt ja sohvat ovat hankittu uutena, mutta muuten iso osa huonekaluista on hankittu pikkuhiljaa käytettyinä.

Bukowskis Marketilta huudettu Bertoian Diamond-tuoli
Yksi paikka mistä kalusteita ja esineitä etsin on Bukowskis Market - verkkohuutokauppa, jonka tavoitteena on luoda kohtauspaikka laadukkaasta taiteesta ja designista kiinnostuneille, niin myyjille kuin ostajille. Bukowskis Marketista löytyy useita eri tuoteryhmiä - huonekaluja, kirjoja, taidetta, asusteita, sisustustavaraa yms. ja sivustolta löytyykin aina n. 3000 huudettavana olevaa esinettä. Vierailen sivustolla lähes viikoittain, vaikka aina en etsi edes ostettavaa. On kiehtovaa seurata mitä kulloinkin on myynnissä ja mihin hintaan kalusteet lopulta huutajalle päätyvät.


Rakkain ostokseni Bukowskis Marketista on Harry Bertoian Diamond-tuoli. Tuoli, jota etsin puoli huolimattomasti vuosikausia, mutta aina syystä tai toisesta, sen hankinta siirtyi tai joku muu osti tuolin nenäni edestä. Sitten eräänä päivänä aika oli kypsä, ja kun tuoli ilmestyi Bukowskis Marketissa huudettavien esineiden joukkoon, päätin että tällä kertaa tuoli olisi minun. Ja lopulta se olikin, vaikka huutohinta kipusikin ylemmäs, kuin mitä alunperin olin tuolista ajatellut maksaa. Olin kuitenkin tyytyväinen, metsästys oli jatkunut tuloksettomana jo liian kauan.


Huutaminen Bukowskis Marketilla on helppoa. Esineet ovat kategorioittain helposti löydettävissä ja kuvia myytävästä esineestä on paljon. Tuotteille on määrätty lähtöhinta, joka toimii huutajalle ohjenuorana tuotteen arvosta. Kohteen lopullinen myyntihinta voi olla huomattavasti suurempi kuin lähtöhinta, mutta kohde voidaan myydä myös lähtöhintaa alempaan hintaan.


Pidän tärkeänä myös sitä, että jokin taho on tarkastanut tuotteen aidoksi sekä määritellyt valmistusajankohdan ja esineen kunnon. Sivustoon tutustuminen kannattaa aloittaa rekisteröitymällä sivustolle, jolloin saat omat tunnukset. Sisään kirjautumalla pääset selaamaan jo aiemmin toteutuneita kauppoja ja hintoja, jolloin käyvän huutohinnan määrittäminen itselle on helpompaa. Lopulliseen huutohintaan lisätään vielä vasaramaksu, 50 kruunua (noin 6€), sekä huutomaksu ja sen alv eli 22,36 % tuotteen ostohinnasta. Mikäli huudettava kohde ei ole Suomessa, Bukowskis kuljettaa tuotteen Helsingin varastoon kuljetusmaksua vastaan. Kaiken tämän, huudot, maksut sekä kuljetuksen tilauksen voit hoitaa suoraan kätevästi Bukowskis Marketin omilla sivuilla. Sivustolta löydät myös kattavat ohjeet ostamisesta/myymisestä ja ”Usein kysyttytä”-sivuston, josta löydät vastaukset helposti mieltä askarruttaviin kysymyksiin.


Happy bidding!

-tuija-


tiistai 17. toukokuuta 2016

Saunaan!


Sitä on tehty kuin Iisakin kirkkoa ja vieläkin on työstettävää, mutta nyt vihdoin sauna on siinä kunnossa, että kuvia siitä voi jo julkaista. Kuten huomaatte, selkänojalaudat uupuvat vielä kuituvalojen edestä ja kiukaan ympäristökin vaatii hieman fiksaamista, kun alalaude jäikin aiottua alemmas ja kiukaan metallinen kaulus jää nyt näkyviin. Mutta kuitenkin toivon, että näette kuvissa ennemmin viimestellyn toteutuksen  jiiriin sahattuine kulmineen sekä täysin listattoman toteutuksen, kuin ne vielä työn alla olevat kohdat. Sauna on täysin omaa käsialaa. Minun piirtämä ja suunnittelema sekä mieheni toteuttama, hyvä me!


-tuija-


maanantai 9. toukokuuta 2016

Sitrukset ruukussa



Tästä ei taida hyvää seurata, vaan saan selkä vääränä suojata näitä myöhemmin, mutta istutinpas sitten kuitenkin!

-tuija-


maanantai 2. toukokuuta 2016

Kylpylätunnelmaa








Linumin uudet West kylpytakit saivat aikaan pienoista sydämmentykytystä. Pestyä, pehmeää pellavaa kivoissa väreissä ja mikä tärkeintä, vyölenkit tarpeeksi alhaalle sijoitettuna. Inhoa niitä kylpytakkeja tai takkeja ylipäätään, missä vyötärön paikka on niin korkealla, että vyö asettuu rintavalla lähes empirelinjaiseksi.

Olen edelleen kovin ihastunut saman merkin West päiväpeittoon, pesupellavaiseen unelmaan, joka tosin meillä on toiminut viimeiset puoli vuotta salin pöytäliinana (klik). Tuo monikäyttöisyys juuri viehättääkin. Pehmustamatonta yksinkertaista, mutta kuitenkin paksua kangasta voi käyttää niin monessa paikassa, ulkönäön paljastamatta sen todellista tarkoitusta. Täältä näet peiton päiväpeittokäytössä vierashuoneessamme.

Toinen mielenkiinnon herättänyt uutuus, olivat  nuo hamam-pyyhkeet. Todella käytännöllisiä, ohuita, nopeasti kuivuvia sekä pieneen tilaan meneviä pyyhkeitä, jotka toimivat hyvin niin kotona, veneessä, mökillä kuin piknikliinanakin. Peukku täältä! Yksi hamam meiltä löytyykin jo valmiiksi ja se on kyllä hyväksi todettu. Onko hamamit teillä jo käytössä? Entä vinkkejä hyvistä sellaisista?


-tuija-