torstai 30. heinäkuuta 2015

Munsun paitamekko

Edelleen kotona sisutusrintamalla on kovin hiljaista, mutta sen sijaan en voi olla postaamatta kuvaa kesä parhaasta hankinnasta. Tämä pellavainen paitamekko on niin must have!! Ihana ja täydellinen asu kesänä, jolloin helle ei ole liioin haitannut. I love this!!



-tuija-

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Messuja ja dim sumeja

Eilen mekin vihdoin kierrettiin asuntomessut ja rehellisesti täytyy sanoa, että messujen ammatillinen anti on jo vuosia polkenut paikoillaan.Ehkä sellaiset tajunnan räjäyttävät kohteet ja innovaatiot vaativat niin suuria summia ja erityistä rohkeutta rakentajalta, ettei Suomessa tällaisia ihmisiä vain riitä. Ja jos riittääkin, he todennäköisesti rakentavat talonsa jonnekin muualle kuin messualueille.  Päiväretkiä kotimaassa sen sijaan on  aina mukava tehdä ja messuillakin silloin poiketa. Päivän parhaan annin tarjosi kuitenkin ravintola Gaijin ja sen innoittamana kaivoinkin oman bambuhöyryttimen ja sopivat astiat esiin. Tänään syödään dim sumeja.




-tuija-


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Vali vali!

Tämä blogi on ollut hiljainen koko kesän, pahoitteluni. Pitemmän aikaa jo, on tuntunut ettei minulla ole enää mitään uutta annettavaa tai sanottavaa. En tiedä,mikä tähän varsinaisesti on syynä, koska olen yleensä täynnä ideoita.  Taitaa olla monen asian summa. Tämä kesä, jos tätä nyt kesäksi voi kutsua, on ollut pitkään aikaan tylsin ikinä. Ei yhtään lomaa itsellä, ei yhtään lomaa miehellä, sataa, on kylmä ja koko ajan tuntuu, että olen myöhässä jonkin asian hoidossa.

Olen kesäihminen. Rakastan aurinkoa, lämpöä ja valoa. Jaksan tarpoa läpi syksyn sateet, talven loskat ja ikuisen pimeyden, vain sen varjolla, että tulee kesä. Tulee muutaman kuukauden lämpö ja tulee aurinko. Ja sitten kun ei tule, olo on huijattu. Matto vedetty jalkojen alta ja näemmä koko tarmo valuu hiekkaan.
Eilen kylvetin puhelimen pöntössä. Viime yönä heräsin kolmelta kelaamaan töitä, nukahtaakseni lopulta pariksi tunnin uudelleen. Nyt särkee pää ja kroppa on ihan hakattu. Ärsyttää ja potuttaa, kaikki.  Ja koska blogiin pitää kirjoittaa vihdoin jotain, valitan kaiken kurjuuden nyt tänne. Kiitos ja anteeksi!

Miten hitossa te selviätte?





Oikotien blogi on päivittynyt kerran viikossa. Sieltä löytyy mm. Alvar Aalto-vinkki, yöpöytäjuttua ja kuvia kylppäristä.

Katsotaan, josko tämä oma blogikin tästä vielä lähtisi liikkeelle!

-tuija-

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Ammeellinen hortensioita ja 11 kiloa appelsiineja

Pori Jazzit menevät omalta kohdaltani tänä vuonna enemmän töiden, kuin musiikin merkeissä, mutta mukavaa on ollut siitä huolimatta. Pitkästä aikaa sain tehdä hieman toisenlaista duunia, kun somistin paria SuomiAreenan yhteydessä järjestettävää kutsuvierastapahtumaa. Olo oli kuin New Yorkin kukkakeisari Jeff Leathamilla konsanaan, kun raahasin kukkaia, vaaseja muita somistustarvikkeita kotiimme. Kaiken kaikkiaan isoja hortensioita oli poreammeellinen (kukkia säilytettiin siellä) ja somistukseen käytettäviä appelsiinejakin 11 kiloa. Isoimmat maljakot olivat korkeudeltaan 60cm ja voitte kuvitella että ne painoivat  täynnä vettä.
Kuvissa näette kokoamiani harjoitusasetelmia, jotka toteutettiinkin sitten paikanpäällä juuri vastaavalla tavalla. Väritys sai alkunsa tilaajan logon värityksestä sekä toimialasta.










-tuija-


tiistai 14. heinäkuuta 2015

Yksiön sisustaminen

Vaikka s sanaa en tohdi ääneen mainita, kun kesäkään ei ole vielä alkanut, on se jossain määrin jo ainakin opiskelupaikan saaneiden mielessä. Jos ei muuten, niin  opiskelija-asuntojen ja yksiöiden kiivas metsästys ainakin on jo usealla käynnissä.
Pienissä neliöissä tilankäytön suunnittelu tärkeys korostuu enemmän, kuin väljemmissä tiloissa ja ruokailuun, nukkumiseen sekä oleiluun tarvittavien kalusteiden sijoittelu saattaakin aiheuttaa päänvaivaa.

Tässä Svensk Fastighetsförmedlingin sivuilla myynnissä olevassa  30m2  yksiössä on käytetty niin  ennakkoluulotonta kalustesijoittelua, että jaan sen teidänkin nähtäville.
Vuode on sijoitettu tavallisesta poiketen suoraan ikkunoiden alle ja näin näkymä tähtitaivaalle on taattu. Kun  tarvitaan suojaa auringolta tai halutaan erottaa vuode muusta tilasta, voi sen tehdä kätevästi verhoilla, joiden tangot ovat asennettu molemmille puolille vuodetta. Oivaltavaa! Asuntoon on  saatu normaalin vuoteen lisäksi vielä mahtumaan kulmasohva sekä neljän hengen ruokapöytä, mikä ei aina suinkaan ole ongelmatonta. Alimmaisena on vielä pohjakuva, jossa esillä se tavanomaisempi asettelu kalusteille. Inspiraatiota!








-tuija-



sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Reunion

Tänään meillä on vietetty jälleennäkemisen juhlaa, kun kaksi romanialaista typykkää tapasivat toisensa ensikertaa Suomeen sijoittumisensa jälkeen. Kaksi  erilaista ja kuitenkin niin samanlaista. Samojen kokemusten jäljiltä, niin herkkiä ja niin hauraita. Ja kuitenkin niin sisukkaita tyttöjä, joista kumpaisestakin pilkistää jo oma persoona.

Uskon, että tytöt muistivat toisensa. Sen verran tutusti juostiin peräkkäin ja yhteistuumin jahdattiin vähän kissojakin, mitä Luisa ei koskaan ole vielä tehnyt yksinään. Joukossa selvästi myös tyhmyys  tiivistyy, kun kumpaisenkin suusta sai kaivaa pariin otteeseen kissanlaatikon tuotoksia. Pääasia oli kuitenkin, että hauskaa oli ja ihan sydämmestä puristi katsella näitä kahta, jonka kohdalle osui se lottovoitto.

Kuvassa vasemmalla meidän Luisa, jonka grunge-tyyli näytti vähän resuiselta Sessan trimmatun frisyyrin rinnalla.

Rescue friends



Sessa ja Luisa

Jos mä ihan vähän jahtaisin...

Vie sinä, minä vikisen

Eikö täältä saa minkäänlaista palvelua? Henkilökunta?

-tuija-

torstai 9. heinäkuuta 2015

Peonies

Tähän jatkuvaan sateeseen piristystä tuo ystävä, joka kantaa minulle sylikaupalla kukkia valtavista pionipenkeistään. Voitte vain kuvitella, miltä meillä tuoksuu!










-tuija-

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kesäpäivän bongauksia kirpulta

Jokakesäiseen perinteeseemme kuuluu ainakin kerran käydä penkomassa lähikaupunkimme Rauman kirpputorit ja vanhantavaran-kaupat. Toisin kuin usein pääkaupunkiseudun kirppareilla, maakuntien hinnat ovat vielä kohtuullisia ja todellisia löytöjäkin voi  tehdä helpommin. Etenkin Rauman kirpparit tuntuvat vuosi toisensa jälkeen tarjoavan milenkiintoisia esineitä, mutta tämä kai riippuu ostajan silmästä. Poimin kuviin muutamia esineitä, jotka bongasimme parin tunnin reissullamme.




Tatekan ja Ornon vanhoja tehdasvalaisimia. Molempien hinta 40€/kpl.
Sarvia ja trofeita joka lähtöön. Koko pää 200€, pelkät sarvet 12,50€ (lähtivät mukaan) ja sarvet kallon kera 70€.




Nyt niin suosittu, ehjä Parolan Rottingin Lumikenkä-tuoli 35€.


100% villaa oleva siniharmaa/musta matto, koossa 170x230cm, 80€. Tätä mattoa mietin tovin, mutta lopulta päätin sen olevan liian sininen. Kuva ei ihan toista oikein väriä.


Peikonlehtikankaasta ommeltu verho, josta saisi hienoja, ajankohtaisia tyynynpäällisiä, tankoineen 30€. Jos olisi ollut pelkkä kangas, vaikka sanotaanko 10-15€, olisi napannut mukaan.


Marmoritavaraa 4€.


Sekä tanskalaiset, vanhat kasvitaulut kehyksineen, kokonaiset 3€/kpl, josta sai vielä -50%. Nämä näyttivät käsinmaalatuilta, mutta ilman laseja en ihan satavarma voi olla.


Sellaisia bongauksia tälle maanantaille. Olisitko joku esine kiehtonut sinua?

-tuija-

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kirppiksillä

Lähdimme hienon sään siivittämänä  kiertelemään Raumalle kirpputoreja ja mitä sieltä sitten osuikaan vastaan? Lasinen ämpäri? Ei ihan, vaan täydellisessä kunnossa oleva opaalilasinen funkkisvalaisin. Näitä tällaisia kattovalaisimia käytettiin 30-40 luvulla asuntojen auloissa ja eteistiloissa ja nyt se siirtyy toimittamaan omaa virkaansa meidän funkkistalon kattoon! Jei! Ai niin, hintaa oli 35€. Kuvaan valaisimen teille myöhemmin myös katossa, mutta ensin käytän sen naapurin sähköliikkeessä, jossa tarkistetaan johtoasiat. En vain malttanut odottaa!





-tuija-