tiistai 2. kesäkuuta 2015

Makuuhuoneen muutos

Kävin äskettäin kuvaamassa jälleen yhden valmistuneen suunnittelukohteeni osan ja sain asukkaalta luvan esitellä kuvat myös julkisesti. Suunnittelukohteenani oli yksinasuvan miehen koko rivitaloasunto ja ensimmäiseksi sieltä valmistui  makuuhuone. Asukkaan oma maku on melko klassinen ja hän pitää perinteisistä kalusteista sekä melko maskuliinisesta tunnelmasta. Siitä lähti ajatus makuuhuoneen tummaan väritykseen sekä hotellimaiseen tunnelmaan. Koska koko asunto joutuu remontin alle pintoja myöten, tuli bubjettia miettiä tarkasti. Kalusteiksi valittiin kohtuuhintaisia, mutta silti kestäviä ja massiivipuisia kalusteita, joiden muotokieli kestää myös aikaa. Lattia on laadukasta tammiparkettia ja pientä luksusta huoneeseen tuo päätyseinän ruokotapetti, johon satsattiin erityisesti. Kun muut seinät maalattiin tummalla maalilla jäi materiaalien kokonaiskustannus kuitenkin kohtuulliseksi. Kiintokaapisto uusittiin remontin yhteydessä ja sen ovet ovat valkoiseksi taustamaalattua lasia. Kaikki kalusteet, valaisimet sekä tekstiilit ovat uusia, koska vuodekin haluttiin uusia ja yöpöytiä ei ennestään ollut. Lattiamattona on iso, melkein koko huoneen kokoinen, pehmeä matto, joka pysyy paikallaan ja suorassa myös imuroitaessa. Iso  matto kokoaa myös makuuhuoneen paremmin ja saa sen näyttämään eheämmältä, kuin pienet sängynvierusmatot.

Joukossa myös ennen kuvia!





huone ennen

huone ennen





-tuija-

14 kommenttia:

  1. Kylläpä on hieno muutos! Ennen kuvat ovat no.. ihan eri maailmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Mukava nähdä kasvosi profiilikuvassasi :)

      Poista
  2. Kylläpä on jo edukseen uusi entistä ehompi huone. Asiakas on varmasti tyytyväinen:) Hienoa työtä sinulta.

    VastaaPoista
  3. Kaunis muutos ja miehen näköinen vakkei olekaan alleviivattua maskuliinisuutta. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian kirjaimellisesti toteutettu ilme vaikuttaa helposti päälle liimatulta. Pitää tasapainotella :)

      Poista
  4. Upea lopputulos! Tuo ruokotapetti on tosi hyvän näköinen yksityiskohta. Ja iso matto makuuhuoneessa on tosiaan hyvä ratkaisu, se rauhoittaa kokonaisuutta.

    VastaaPoista
  5. tosi hieno! jäin kuitenkin hieman miettimään noiden yöpöytien väriä. ne näyttää vähän irrallisilta elementeiltä ollessaan ainoat tuon sävyiset (mänty?) koko huoneessa. Lattia ja seinät on kuitenkin selkeesti eri väriset. Vai onko huoneessa jotain joka ei näy kuvissa ja sitoo pöydät muuhun sisustukseen? Eli selitä ammattilaisena maalikolle, miksi tuo väri käy mukaan, kun alkuun se pomppaa silmään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos myös hyvästä kysymyksestä. Ennen mukaan tuloani oli asuntoon ehditty uusia alakerran harmahtavaa tammea mukaileva muovimatto. Samaa alakerran muovimattoa oli tulossa myös yläkertaan, mutta sain puhuttua sen tilalle aitoa puuta. Parketti valittiin sopimaan siihen alakerran muovimattoon ja on siis harmahtavaksi lakattua tammiparkettia. Täten alakerrasta ylös siirryttäessä lattia näyttää ikään kuin jatkuvan samana, mutta on kuitenkin asunnon "paraatitiloissa" aitoa puuta.
      Myös asunnon keittiö oli uusittu hiljattain ja se on luonnonväristä puuta. Jotta saisin keittiön kaapistot istumaan uuteen kokonaisuuteen, valitsin osan kalusteista luonnonväriseksi tammeksi. Yöpöydät, sohvapöydän sekä keittiön ruokailuryhmän pöydän. Yöpöydät ovat siis tammea, eivätkä mäntyä. Kaikki puupinnalle jäävät kalusteet ovat asunnossa nyt tammea (vaikka lattia vaaleammalla käsittelyllä) tai sitten maalattu valkoiseksi (kuten esimerkiksi kiintokaapistojen rungot, samoin keittiökaapiston rungot).
      Kokonaisuutta näkemättä, yksinäisestä huoneesta saattaa siis jäädäkin irrallinen tunne, mutta koko asunnosta linja löytyy.
      Liian match to match sisutusta kannattaa muutenkin välttää, se on yleensä amatöörisisustajan yleisin "virhe". Jos kaikki asunnon pinnat ja kalusteet sopivat toisiinsa saumattomasti, jää yleisilme yhden katsomisen jälkeen valjuksi. Eli olisikin hyvä rikkoa liian täydellistä jollain "virheellä" tai kontrastilla, jolloin saadaan kotiin jännitettä ja mielenkiinto lopputuolokseen säilyy :)

      Poista
  6. Ihana ja todella onnistunut muutos! Olen ihan koukussa blogeihisi ja ihan mahtavia ideoita täältä jää kyllä muhimaan omaan päähän, kiitos niistä :)

    Mistä on tämän uudistuneen makuuhuoneen kattolamppu tai minkä merkkinen?

    Mukavaa kesää :)

    //Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Anne, kiitos! On päiviä, jolloin tällaiset sanat lämmittävät mieltä enemmän, kuin lukija arvaakaan. Tämä on sellainen päivä :)
      Valaisimen löydät täältä. Se on se offwhite silkkinen versio :)
      http://www.wilmainterior.fi/fi/webshop/458-belid-stereo-p2145-plafond.html

      Poista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!