keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Historian havinaa?


Nyt kun olen päivittäisten koiranulkoilutuslenkkien myötä eksynyt tarkastelemaan tonttiamme myös tarkemmin ulkoapäin, kiinnitin viikonloppuna huomiota tien vieressä, ojassa ihanasti kukkiviin pensaisiin. Muistan jo viime vuonna kerran ohimennen ajatelleeni, että mitähän nuo ovat, mutta unohdin kuninnan ohi mentyä koko asian. Nyt otin oksia maljakkoon ja vasta tänään mieleeni juolahti, että olisikohan nuo kirsikkapuunoksia? Talon alkujaan -34 rakentanut August Nikander oli innokas puutarhuri ja talon koko julkisivua peittäneen villiviinin lisäksi pihalta löytyi mehiläistarha, syreenimaja,  lukuisia eri hedelmäpuita sekä lukematon määrä perennoja. Olen pelastanut ryteiköksi muuttuuneesta rinteestä mm. vanhoja varjoliljoja, pioneja, narsisseja sekä ihania makeita keltaisia luumuja tuottavan puun. Löysinkö nyt hänen istuttamien kirsikkapuiden kirsikankivestä alkunsa saaneita puita? Halkean innostuksesta!!


August Nikander aka Nallikari ja hänen mehiläistarhansa
Pihalla kukkaloistoa ja lapsia

-tuija-

9 kommenttia:

  1. Onpa kauniita! Hurjan mielenkiintoinen historia teidän talolla sekä pihalla ja hienoa kun kuviakin on säästynyt kasvien lisäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnekseni sain yhteyden ihmiseen, jonka isoisä on rakentanut talomme. Häneltä olen saanut vanhoja kuvia sekä kuullut kiehtovia tarinoita :)

      Poista
  2. Oooih, voi noita aikoja! Mutta kaunista on teillä tänäkin päivänä. Terkut! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania! Ja miten innostava historia, meidän pihalta kun ei tuollaisia aarteita löydä (muutakuin rikkaruohojen muodossa). Mukavaa lauantaita sinne! Ja muuten kiitos puuruukussa vinkistä, minun kokeiluni onnistui ja kukoistaa. Pitää vain ottaa kuvat, jotta näet:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, mahtavaa! Kuvia odotellessa :)

      Aurinkoista maanantaita :)

      Poista
  4. Kivaa kun historia pysyy kasveissa. Meidän mökillä on valtava määrä isoisän istuttamia jaloja lehtipuita, hän oli puiden ystävä. Lisäksi rantakoivikkoon on villiintynyt humala, sitä kun oli kalastajatorppa-aikaan pakko viljellä. Humalanviljelypakko taisi poistua Suomesta joskus just ennen itsenäistymistä, joten aina kun näen humalan alkujen kipuavan pitkin orjanruusuja, tulee jotenkin semmoinen haikean onnellinen olo.

    Millis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Humalaa olen minäkin haaveillut pergolan reunaan istuttavani. Jospa se verhoilisi siihen pikkuhiljaa vehreän katon, kun nuo viinköynnökset tuntuvat joko heittävän henkensä tai sitten ovat muuten vain hitaita kasvamaan :)

      Poista
  5. Ihania vanhoja kuvia - miten se tuntuukin niin romanttiselta kaikki tuo :))

    VastaaPoista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!