torstai 30. lokakuuta 2014

Kanavoitunut inspiraatio

Viime postauksen vaikuttavasta interiööristä hurjasti inspiroituneena, keräsin kokoon kollaasin, josta lähden poimimaan asioita tv-huoneemme uuteen ilmeeseen. Lattialle olen jo pidempään suunnitellut uutta mattoa, mutta väristä en ole ollut ihan varma. Nyt ajatus konkretisoitui selkeäksi. Uusi matto tulee olemaan vaaleanharmaa villamatto, Linien Designin Asko light grey todennäköisesti. Vaikka tuo inspiraatiokollaasin Nirvana olisi todella kaunis, on se valitettavasti liian pieni. Talveksi haluan taas verhot huoneeseen tuomaan lämpöä ja suorat sivuverhot ommellaankin harmaasta pellavasta. Eivät kuitenkaan noin sinertävät mitä kollaasissa, vaan aavistuksen enemmän väri saa taittaa harmaanruskeaan. Koska olen ihan tyytyväinen huoneen jo olemassa oleviin valaisimiin, niitä en lähde uusimaan, vaikka nuo Iina Vuorivirran Mass Produced Individualism- valaisimet ihanat olisivatkin. Kuvaan muuten laitoin esimerkiksi tammisiin kehyksiin Iinan luonnoskuvan kyseisen valaisimen suunnitteluvaiheesta. Hauska tapa tuoda valaisimen muotokieli tilaan ilman sitä oikeaa valaisinta. Iinalla on myös tuon valaisimen mallinen maljakko olemassa, silläkin voisi saman tunnelman saavuttaa. Lämmittävää elementtiä huoneeseen tuo pienen marmoripöydän tammiset jalat sekä taulunkehysten tammi. Sininen väri sidotaan pieniin yksityiskohtiin kuten tauluun ja tyynynpäällisiin. Silloin väri on helposti päivitettävissä uuteen myöhemmin, mikäli kyllästyminen sattuisi uhkaamaan. Nuo Johanna Gullichsenin sinivalkoiset tyynynpäälliset aion hankkia ensitöikseni. Aivan mahtavat.

Tässä siis esimerkki, miten jostain kuvasta tai interiööristä voi inspiroitua ja lähteä suunnittelemaan uutta kokonaisuutta, ilman että sitä alkuperäistä kopioidaan sellaisenaan. Pura siis ihailemasi kuvan tai tyylin elementit osiin ja lähde koostamaan siitä omaa kokonaisuutta.






-tuija


tiistai 28. lokakuuta 2014

Perfection

Tiedättekö miltä verbi "osata" näyttäisi kuvina? No tältä!  Joanna Laajisto Creative Studion uusin helmi on 
Finlandia Caviarin myymälä ja ravintola Helsingin etelärannassa. Ravintolan valikoimasta löytyvät niin huippulaatuiset kaviaarilajikkeet, kuin osteritkin, sekä näihin sopivat shamppanjat ja vodkat. Kuulostaa herkulliselta, mutta tällä hetkellä en voi keskittyä muuhun,  kuin näihin kuviin.

Ravintolan facebook-sivuilla kerrotaan seuraavaa:
Joanna Laajisto Creative Studio on suunnitellut katutason kivijalassa sijaitsevan tilan sisutuksen, joka sopii Karl Lindhalin piirtämän talon historiallisen ilmeeseen. Konstailemattomuus, raikkaus ja puhtaus sekä laadukkaat materiaalit yhdistettynä moderniin suomalaiseen muotoiluun ovat olleet innoittajina suunnittelukonseptissa. Harmaan, valkoisen ja sinisen sävyistä koostuva väripaletti on peräisin suomalaisesta talvimaisemasta. Mutta lämpimänsävyinen puu ja valaistus luovat silti kodikkaan ja kutsuvan tunnelman. Kaikki tilan kalusteet ovat suomalaisten kalustevalmistajien ja paikallisten puuseppien valmistamia.
Rakastan, siis toistan, rakastan tuota valkoisen, harmaan, tammen ja (yllätys) sinisen liittoa. Harvoin mitkään interiöörit ovat tehneet näin ison vaikutuksen minuun. Ostan sinisen tässä combossa mennen tullen ja olen jopa sitä mieltä, ettei mikään maailman väreistä toimisi tässä yhtä hyvin. Amen!





Kuvat: Mikko Ryhänen

No?


-tuija-


P.S Eikö antiikkimessuille halukkaita menijöitä löydy enempää lukijoista? Muutaman tunnin ajan voit vielä osallistua. Nyt, jos koskaan, on hyvät mahdollisuudet voittaa liput täältä!

maanantai 27. lokakuuta 2014

Vanhaa ja uutta ja muutama messulippukin!

Vanhan ja uuden yhdistäminen sisustuksessa on klassinen kikka saada koti näyttämään persoonallisemmalta ja lisätä sen kerroksellisuutta. Asuntomessuilla voimme huomata, miten hulpeakin asunto saattaa jättää tyhjän tunteen, kun kaikien uutuuttaan hohtavien pintojen lisäksi, myös  kalusteet ovat ostettu uutena ja valittu sopimaan toisiinsa täydellisesti. Vaikka täydellisesti matsaava koti näyttää ensisilmäyksellä hienolta, lopahtaa mielenkiinto tilaan hyvin nopeasti. Pitääkseen katsojan mielenkiinnon hereillä, pitäisi kodista ja sisutuksesta löytyä harmoniaa rikkovia elementtejä,värejä ja/tai pienesineitä, jotka synnyttävät tilaan jännitteen ja saavat sitä kautta  katsojan mielenkiinnon säilymään. Epätäydellinen on siis näin ollen viime kädessä parempi, kuin täydellinen.





Meillä Suomessa on  melko rajalliset valikoimat sekä itse huonekaluliikkeitä, että kalustevalmistajia. Yrityksiä, jotka toisivat maahan uniikkeja pieniä eriä persoonallisia kalusteita, ei meillä ole samassa mittakaavassa kuin muualla maailmassa. Nettiostamisen ja verkkokauppojen yleistyminen on tietysti kasvattanut valikoimaa, mutta kaikille verkko-ostaminen, etenkin ulkomailta, ei ole tuttua. Yksityinen kotiaan sisustava henkilö  löytää kyllä varmasti  haluamansa kalusteet kotiinsa melko helpollakin, mutta  itse törmään  tähän valikoiman  rajallisuuteen  useammin, kun uusia sisustuksia pitää tehdä päivästä toiseen. Kymmenen vuoden aikana kaluste poikineen on tullut käytyä läpi ja mallistot tuttakin tutummaksi. Onneksi tänä päivänä löytyy kirpputoreja, vintage-liikeitä, osto-ja myyntiliikkeitä, nettihuutokauppoja sekä tietysti alan messuja, jolta voi bongata uniikkejakin kalusteita kotiinsa, mikäli omasta takaa ei  vanhoja kalusteita ei löydy.



Ensi viikonloppuna  järjestetään 1.–2.11.2014 HELSINGIN ANTIIKKI- JA TAIDEMESSUT Wanhassa Satamassa Helsingin Katajanokalla. Perinteikkään tapahtuman tämän vuoden teema on Kestäviä
valintoja, joka korostaa menneen ja tämän päivän yhdistymistä.

Arvon blogissani messuille kaksi kahden hengen messulippupakettia. Arvontaan voit osallistua jättämällä kommenttilaatikkoon viestin, missä kerrot suhteestasi vanhoihin kalusteisiin. Mistä bongailet? Käytkö messuilla tai kirpputoreilla, mutta ennen kaikkea palan halusta kuulla parhaimman/parhaimmat löytösi. Yhden lippupaketin arvo on 24€ ja se oikeuttaa siis kahden ihmisen ilmaisen sisäänpääsyn messuille. Anonyymit, laittakaa mukaan sähköpostiosoitteenne. Arvontaan voi osallistua tiistaihin ilta klo 22.00 asti. Arvon liput silloin ja laitan samantien sähköpostia voittajille. Liput postitan keskiviikkona, jotta varmasti ehtivät perille perjantaiksi.


Alla vielä tietoa messuista: 

HELSINGIN ANTIIKKI- JA TAIDEMESSUT on antiikin, taiteen ja keräilyalan myyntitapahtuma,
joka tarjoaa yleisölle uniikkeja löytöjä sekä ideoita ja inspiraatioita. Tapahtumassa on esillä laajasti
antiikki- ja taide-esineitä, huonekaluja ja designia.
– Tänä päivänä sisustamisen trendeissä vaikuttaa vahvasti omaleimaisuus ja vanhojen esineiden
hyödyntäminen. Tavoitteenamme on inspiroida ihmisiä käyttämään omaa luovuuttaan ja luomaan
uuden ja vanhan yhdistämisellä aikaa kestäviä ideoita, sanoo Wanhan Sataman toimitusjohtaja
Maarit Vesanto.
Messuilla on mukana yli 70 kumppania; antiikkiliikkeitä, erikoistuneita toimijoita sekä
taidekauppiaita.
Antiikkiliikkeet Occasion ja Old Times rakentavat aulaan ainutlaatuisen väliaikaisen
taideinstallaation, jossa yhdistyvät moderni design ja antiikki. Sen tarkoituksena on toivottaa
messuvieraat tervetulleeksi ja nostaa esiin tapoja sisustaa antiikilla. Installaation taustalla on Birger
Kaipiaisen moderni tapetti Kiurujen yö.
Tapahtuman liput ovelta 12 euroa ja ennakkoon Tiketistä 11 euroa. Median ilmoittautuminen ja
akkreditointi tapahtuu paikan päällä infopisteessä. Tapahtuma on avoinna klo 10–17.


Kuvat ovat aiemmin kuvattuja kotikuvia. Arvontaonnea kaikille tasaisesti!


-tuija-

EDIT! Arvonta suoritettu ja voittajat messulippupaketille ovat Suski ja Millis! Onnea molemmille, laitan teille postia :)

torstai 23. lokakuuta 2014

Pullosta kynttilänjalaksi

Joka vuosi tähän aikaan ihailen toisten blogeissa kynttiläkuvia toivoen, että itsekin olisin kynttilänpolttelija. Mutta kun en ole! Tai siis mielikuvissani tietysti olen, mutta joka vuosi kevään tullen huomaan, etten ole muistanut poltella yhtään kynttilöitä. No, ehkä joulun seutua lukuun ottamatta. Jotenkin ne päivät vaan menevät muissa touhuissa ja hidas tunnelmointi jää kiireen jalkoihin. Tänä vuonna olen sitten kunnostautunut ja meillä on saastutettu sisäilmaa ilta toisensa jälkeen. Ihan  todisteeksi piti napsia kuviakin, että voi sitten myöhemminkin uskotella itselleen omaavansa rauhallisen kodinhengettären sielun. Ja tietysti teille, että nyt tekin tiedätte, että täällä moinen tunnelmoija asustaa ;)
Huomatkaa muuten, että vaikka kynttilöitä en muka ehdi polttelemaan, niin kynttilänjalkoja ehdin kyllä tuunailemaan. Viime vuonna mustaksi ja valkoiseksi maalatut vuosikerta Blossa pullot saivat tänä vuonna kultaisen jalkakylvyn. Kynttilät niistäkin tosin vielä uupuu.








Mites siellä? Kynttilät palaa tietty harva se ilta?


-tuija-


keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Sininen

Värihaasteen toinen väri on sininen. Väri, jota ajattelin ettei meillä sitä olekkaan. Sinistä löytyi tilkka Ikean maljakon kyljestä ja muutamasta taulusta. Kaivoin esiin myös vanhat siniset mokkanilkkurit. Joko nää on uudelleen muodikkaat, voisko käyttää taas?





Haasteen tarkoitus on löytää kodista 5 väriä, esitellä ne eri päivinä ja haastaa jokaisena päivänä joku mukaan. 
Tänään haastan mukaan Joannan. Lähdetkö mukaan?


-tuija-


perjantai 17. lokakuuta 2014

Värihaaste: Hint of pink

Sain jokin aika sitten värihaasteen Villa H-blogin Heinieltä . Alunperin haaste on Syhinä-blogista. Haasteen tarkoitus on löytää kodista 5 väriä, esitellä ne eri päivinä ja haastaa jokaisena päivänä joku mukaan.
 Aloitetaan häivähdyksellä vaaleanpunaista.





 Mukaan haastan tänään Muoti Mielessä-blogin Annen. Otatko Anne haasteen vastaan?

-tuija-



torstai 16. lokakuuta 2014

Värikäs stailauskohde: osa 3.

Viimeiset kuvat värikkäästä stailauskohteestani. Pintamateriaalit asuntoon olivat jo siis valmiiksi valitut, joten tehtäväksi jäi  vain kalustaa tilat kuvia varten. Reippaat ja rohkeat värit tapeteissa saattavat tuntua haasteellisilta, mutta ainakin minua ilahdutti välillä tällainen värikäs kohde. Tytönhuoneen reipasta pinkkiä raikastin valkoisella matolla ja verhoilla sekä  ryhdistin tummanharmaalla pellavalla, mutta huovan ja rahin annoin  räiskyä. Rahi ja huopa ovat Missoni Homen ja neuletyynyt lattialla Gantin syksyn uutuuksia.  






Alakerran työhuoneen reipas raitatapetti olisi tallonut neutraalit sävyt alleen, jolloin tapetti olisi jäänyt irralliseksi. Lähdinkin lisäämään siis  melko ennakkoluulottomasti lisää väriä huoneeseen. Kaikki värikkään tyynyn sävyt, punaista lukuunottamatta, löytyvät tapetista. Nämä siis ovat ne samat keltaiset Linumin tyynyt, joita kokeilin toisena vaihtoehtona jo olkkarin sohvalle. Huomaatteko muuten miten paljon voimakkaammalta tyynyjen väri vaikutti, kun tausta oli valkoinen.  Kaikki kuvien tekstiilit olivat kuvauslainassa Sisustus Ulpukasta, kiitos vielä.








Sellaista väri-iloittelua ja -terapiaa pian lehdettömään ja harmaaksi käyvään  syksyyn. Toivottavasti saitte jotain irti näistä!


-tuija-


tiistai 14. lokakuuta 2014

Nude

Tiedättehän mantran "tekstiileillä on helppoa ja edullista luoda uusi ilme kotiin"! Näin on ja tuota mantraa hoen usein itsekin, MUTTA se pätee kohdallani vain, mikäli en joudu ompelemaan itse kyseisiä tekstiilejä. Kyse ei ole siitä ettenkö osaisi tai etteikö minulla olisi ompelukonetta, on kyllä ja osaankin, mutta kun ompelu nyt ei vaan ole mun  pala kakkua.
Mutta tiedättekö mikä on? No maalaaminen. Minulle on paljon helpompaa ja nopeampaa(?) maalata seinä/seinät ja luoda sillä uusi ilme kotiin, kun leikata, neulata, silittää ja ommella (ja purkaa).

Naurattaa aina se muiden seinän maalaamista edeltävä kuukausien pohdinta, kun itse voin viidessä minuutissa päättää maalaavani seinän, lähteä hakemaan  sitä maalia ja muutamassa tunnissa maalauskin on hoidettu. Helppoa ja nopeaa ja jos kyllästyttämään alkaa, niin sitten maalataan taas valkoiseksi.
No mistä moinen alustus? No, that's why! Eilinen viiden minuutin ja muutaman kympin päätös, puuteripinkki seinä makuuhuoneeseen.









Mikä on sinun tapasi päivittää tila?


-tuija-

maanantai 13. lokakuuta 2014

Värikäs stailauskohde: makuuhuone

Edelliseen postaukseen jatkoa saman stailauskohteen makuuhuoneesta, jonka lähtökohdaksi otin pesämäisen jä kutsuvan  tunnelman. Asukkaan toimesta tehdyssä remontissa oli päätyseinään valikoitunut ruskea, hieman retrohenkinen tapetti, muiden seinien ollessa ihan vaaleat greiget eli beigen ja harmaan sekoitusta. Jotta kokonaisuudesta ei tulisi  tunkkaista, lisäsin huoneeseen liinavaatteissa valkoista, pellavaisen päiväpeiton ollessa tummanharmaa. Pari punaista tyynyä luovat harmooniseen tilaan mielenkiintoa. Isompi tyynyistä on Gantin, pienempi Linumin.
Nokkelaa tilankäyttöä asukkaalta olivat päätyseinälle asennetut kaapistot, joiden keskelle jäi tilaa parisängylle. Näin kaapistojen keskelle jäävä tapetoitu tila toimii ikäänkuin sängynpäätynä.







Syksyisen lämmin ja kutsuva?

-tuija-


lauantai 11. lokakuuta 2014

Värikäs stailauskohde

Huh huijakkaa! Viime viikko ja myös viikonloppu on mennyt työn merkeissä eikä blogille ole jäänyt aikaa ollenkaan. Jotta blogigaan ei ihan kokonaan  hiljaiseloa viettäisi, laitan myös teille viikonlopun saldoa nähtäville. Stailasin tyhjän 4h ja keittiön rivialoasunnon kalusteilla ja tekstiileillä myyntikuviin. Asunnossa oli tehty mittava remontti asukkaan toimesta ja täten materiaaleihin ei tarvinnut puuttua ollenkaan. Tehtäväkseni jäi siis mallikalustaa asunto myyntikuvia varten. Kohteeseen valikoitui tekstiileiksi Missoni Homen ja Linumin värikkäitä tekstiilejä, jotka puhaltavat kuviin raikkaan henkäyksen ja toivottavasti saavat mahdollisen tulevan asukkaan kiinnostuksen heräämään.  Koska kuvia on valtava määrä, jaan  ne useampaan postaukseen. Aloitetaan olohuoneesta ja sen kupeessa sijaitsevasta keittiöstä.








Kokeilin olohuoneeseen vaihtoehdoksi myös keltaisia Linumin tekstiilejä. Jos  kiinnostuksesi heräsi näihin kuvissa näkyviin tekstiileihin, vinkiksi, että Ukissa niitä myy Sisustus Ulpukka.




Muutama yksityiskohta myös keittiön stailauksesta.






 Nyt vihdoin viikonlopun viettoon täälläkin, ihanaa iltaa!


-tuija-