sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ihana, ihanampi, ihanin

Hektiseen viime viikkoon kuului yksi vähemmän kiireellinen päivä ja sen vietin ystäväni luona Helsingissä. Uuteen asuntoon juuri muuttaneena, osa huonekaluista uupui vielä, mutta vietimme hauskan illan sisustaen  kotia niillä elementeistä, joita saatavilla oli. Jalustaa ei matkassa ollut ja valaisinten puuttuessa, kuvat ovat todella huonotasoisia, mutta tunnelma niistä välittyy. Sain ystävältäni lupauksen esitellä kodin. Laitan paremmat kuvat kokonaisuudesta, kun se on valmis, mutta tässä pieni kurkistus. Asunnosta on rakentumassa hurmaava ja persoonallinen, pieni koti.

Uuden sängyn jaloiksi valitsimme teollisuuspyörät ja pääty tehtiin itse. Hupuksi ommeltiin valkoinen, pellavakangas. Esille lipaston päälle päätyi Etelä-Arfikasta tuotuja koristeita, sekä koruja ja asusteita varten seinälle mustat Dotsit.










Makuuhuoneen oven avautumiskulma söi  liikaa tilaa ja tarpeettomana se siirrettiin seinää vasten nojaamaan. Ovesta tehtiin inspiraatiotaulu koristelemalla se pallovaloilla sekä tärkeillä kuvilla. Myös ystävän tekemän joulukalenterin mukana tulleet voimalauseet, saivat ovesta paikkansa!



Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!

-tuija-


6 kommenttia:

  1. Moikkelis! Ihana on sun ystäväsi koti! Sängystä tuli makee :) Samaten tykkään h&m:n tarjonnasta, kävinkin siellä jo yks päivä hamuilemassa... :)
    Onnea vielä kolmannesta sijasta! Oli mahtava juttu seurata sitä "näin läheltä" :) Ja kiitos tietty myös syksyn kurssista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ja ystävä vieläkin ihananmpi, siitä otsikko :)
      Kiitos Teija onnitteluista, jokos teillä maalataan vauhdilla?

      Poista
  2. Näyttääpä hyvältä kaikin puolin! Millaisen ns. rungon teitte tuohon sängynpäätyyn,puutavarasta? Tekisi mieli itsekin kokeilla,mutta neuvoja ensin tarvittaisiin,kangashuppu saattaa ehkä jopa minulta onnistua ;)
    Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellen, taatusti onnistuu. Käytimme levynä 16mm vaneria, johon niittasimme vanhan sijauspatjan pehmikkeeksi, Levy kannattaa mitoittaa 5-10cm leveämmäksi kuin itse vuode, ettei lopputulos näytä liian kapealta vuoteeseen nähden. Korkeus on 110cm. Huppu ommeltiin tosiaan paksusta pellasta. Huppu kannattaa ommella 5cm leveämmäksi kuin itse levy, että pehmustekin mahtuu hupun alle. Ompelin reunaan vielä 3cm leveän "harjan" koristeeksi. Eli jos vuode on 160cm on levy 165cm ja hupun sisäosa 170cm, ja siihen vielä harjan mitta 3cm molemmille puolille = huppu yhteensä 176cm leveä. Päätyä ei kiinnitetty mitenkään seinään eikä sänkyyn, vaan se lepää vapaasti seinää vasten, vuoteen tukiessa sitä!

      Poista
  3. Hei, mistä löysit renkaat sängyn alle? Meillä tarve on muu iuin sängyn alke, mutta en tiedä muita kuin Ikean ja olisi kiva löytää jotkut vähän massiivisemmat.
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Pyörät haettiin Bauhausista, kaksi jarrullista, loput ilman :)

      Poista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!