perjantai 29. marraskuuta 2013

Guess what!



Arvatkaas mikä asia edistyy? Vielä siis  keskeneräisenä, mutta tulossa jo hyvää vauhtia...

Perjantai fiiliksellä,

-tuija-

P.S Jos haluat lisävihjettä niin täältä löytyy!


torstai 28. marraskuuta 2013

Taitellut timantit

Origami-intoilija oli mielissään löytäessään ihanan Inana Designerin sivuilta kuvat taiteltuihin timantteihin. Näiden tekeminen YouTube videon avulla oli huomattavasti helpompaa kuin pillihimmelin, jonka kanssa tuskailin tovin. Kuvanottohetkellä ulkona oli jo lähes pimeää ja pitkän valotusajan takia timantit ovat epäselviä. Ne kun tahtovat  pyöriä koko ajan ympäriinsä.



Täältä löytyy YouTube-video!


-tuija-


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Haaste ja lahjatoiveita


Sain jokin aika sitten  haasteen Mintunmustaa blogin Silja Maarialta. Haaste on kiertänyt monissa blogeissa jo pitkään ja taidan olla niitä viimeisiä vastaajia. Siksi muokkasin haastetta hieman lyhyemmäksi ja toteutan sen nyt omalla tavallani. Vastaan Silja Maarian 11 kysymykseen, mutta en keksi itse enää yhtätoista kysymystä enkä haasta ketään. 

Mintun kysymykset
1. Mikä potkaisi sinut aloittamaan bloggauksen?

Kun ostimme nykyisen talomme ja aloimme remontoida sitä, halusin kirjata ylös remontin etenemisen, sekä dokumentoida ennen ja jälkeen kuvia johonkin. Remontin ensimmäiset puoli vuotta olivat kuitenkin niin kiireiset, etten ennättänyt kirjoittaa yhtään mitään, mutta kuvia otin silloin kuin muistin. Myöhemmin purin kuvat postauksisksi ja siitä se sitten lähti. Täältä  ja täältä löytyy kuvia rempan ajalta.



2. Maailmanrauhan lisäksi, mitä toivot joululahjaksi?

Jos kirjoittaisin Joulupukille, saattaisi lista sisältää toiveen jostain näistä. 

Vipp 13, pieni poljinroskis klassikko

Eamesin House bird lintu.

Hayn Hang vaateripustin, kupari, 5 kpl, pari satsia


 L:a Bruketin setripuu-appelsiini-rosmariini käsisaippua

3. Jos saisit sisustaa minkä vain paikan Suomessa, mikä se olisi?

 En osaa vastata tähän oikein mitään. Kaikki kohteet ovat omalla tavalla mielenkiintoisia ja mitään erikoista toivetta ei ainakaan nyt tule mieleeni. 

4. Parasta elämässäsi tällä hetkellä? Mistä nautit eniten?

Tämä saattaa kuulostaa hurjalta, mutta perheen lisäksi työ on minulle valtava nautinnon lähde. Rakastan työtäni ja olen niin onnellinen, että saan tätä tehdä! Hyvä ruoka, hyvä viini, hyvät ystävät ja matkustelu seuraa ihan kannoilla.




5. Minne menet, kun haluat rauhoittua?

Kylpyyn! Mutta aina lehden tai kirjan kanssa.

6. Mikä maailman kaupungeista viehättää sinua eniten ja miksi?
Rakastan Pariisia ja Amsterdamia, mutta vastaan New York, vaikka en ole koskaan siellä päässyt käymään. En osaa sanoa miksi, mutta luulen että se olisi jotenkin kohtaloni. 

7. Millainen sisustaja olet?
Silloin kun sisustan työkseni, 110% perfektionisti. Kotona relaan ja tyydyn 100% tulokseen.

8. Mitä kirpputorit sinulle merkitsevät?
Parhaimmillaan aarreaittaa. Vanhat tavarat kiehtovat, mutta nykyään kirpparilla on niin paljon ylihinnoiteltua roskaa, etten kauhean usein jaksa niissä käydä.

9. Mikä on erityistaitosi? Muista, että kaikilla on sellainen - pieni tai suuri, tai monta!
Loputon mielikuvitus. Päästäni kumpuaa ideoita loputtomasti ja aina,  se ei lepää koskaan!

10. Mitä hankit viimeksi kotiisi?
Marimekon Valoisa valasimen tv-huoneeseen.




11. Mistä kotityöstä tykkäät eniten ja miksi?
Imuroinnista. Se on helppoa ja nopeaa. Tiskikoneen täyttö tai tyhjennys on inhottavinta.

En tiedä kiinnostaako nämä nyt ketään, tuntuu vähän hölmöltä kertoa tällaisia asioita, mutta menköön!
Itselläni on ollut melkoisen kiire viikko ja takki vähän tyhjänä, joten huomaan tekstistäni pienen alakuloisen vireen. Huomenna uusin elkein. Mukavaa keskiviikko-iltaa kaikille, taidan mennä sinne kylpyyn!

-tuija-

maanantai 25. marraskuuta 2013

Yksi murhe vähemmän!

                                                                                                    *BLOGIYHTEISTYÖ*


Ensimmäisen kerran kirjoittelin Ava Roomin mainioista päiväpeitoista jo vuosi sitten täysin ilman lahjuksia tai  yhteistyötä kyseisen firman kanssa. Siksi on toivon mukaan helppo olla uskottava ja objektiivinen, kun jatkan tuotteiden  kehumista, vaikka tällä kertaa yhteistyöstä onkin kyse.
Yleisin riidanaihe siivouksen saralla nuorison kanssa, taitaa olla petaamaton peti ja lattialla makaavat vaatteet. Näin ainakin meillä. Ihan sama millainen designloimi on  ollut tarjolla, ei sitä tunnuta saavan sängyn päälle vedettyä, vaan sen paikka on  mytyssä lattialla tai piilossa kaapissa.

Petausongelmaan puututtiin tehokkaasti Ava Roomilla jo  2007 ja mainion tuotekehityksen tuloksena syntyi AVA päiväpeite, jota ei tarvitse riisua pois yöksi ja, jonka ansiosta petaaminen aamulla käy käden käänteessä, vetoketjun sulkemalla.
Malleja löytyy kerrossängyistä erilevyisiin runkopatjamalleihin ja jopa parivuoteiden peittoihin. Värivaihtoehtoja on useita ja vetoketjun värin voi valita joko peitteen sävyiseksi, tai siitä erottuvaksi.

Alla näky, johon lähdettiin hakemaan ratkaisua Ava peitteen avulla ja kas, ihme tuntuu olevan tapahtunut. Vuode on ollut pedattuna melkoisen hyvin peiton saapumisesta lähtien, joten olen enemmän kuin tyytyväinen.Tosin vaatteet makaavat yhä lattialla. Noh, kaikkea ei vaan voi saada!



Peitto puetaan runkopatjaan pujottamalla se rungon ympärille petauspatjan alle. Peitto on jämäkkä ja laadukas ja se asettuu kauniisti suoraksi ilman tempoilua, vaikka alle jäävät nukkumapeitot. Vetoketjut liukuvat hyvin ja peite pysyy hyvin paikallaan, vaikka vuoteella oleillaan päivälläkin. Olen erittäin tyytyväinen ja vaikka olen aiemminkin näistä asiakkailleni kertonut, nyt voin myös omakohtaisen kokemuksen kautta näitä lämpimästi suositella.


Peiton väriksi, pojan toiveesta, valikoitui valkoinen, keltaisella vetoketjulla. Johtuen arasta valkoisesta väristä valitsin mallin, jossa "kannen" saa irroitettua vetoketjuilla kokonaan irti tarvittaessa pesua varten. Silloin ei tarvitse joka kerta pestä koko peittoa. Vaihtoehtoisesti kannen voi valita myös kiinteäksi, jolloin vetoketjua on vain sivuilla, mutta ei  jalkopäädyssä. Molemmissa tapauksissa vuode avataan avaamalla vetoketju ja siirtämällä, pääliosa vuoteen jalkopäätyyn. Aamulla. peitto suoristetaan ja vetoketju suljetaan. Tyynyille ja peitolle jää hyvin tilaa peitteen alle. Peittoon voi valita myös erillisen taskun, jossa meillä säilytetään öisin puhelinta, kirjaa ja/tai kuulokkeita.


Halutessaan nukkumatyynyt voi pujottaa päiväksi myös Ava Roomin tyynypusseihin, jolloin niistä tulee päiväksi koristetyynyt.


Samalla hoidettiin kuntoon myös toinen huoneen "ongelma", joka tosin oli ihan itse aiheutettu. Valkoisen ison ja "hiukan" likaantuneen maton päälle, laitettiin pienempi Ikean Ruta matto tuomaan huoneeseen väriä ja piilottamaan pahimmat mustat jäljet. En ottanut valkoista mattoa alta pois, koska se on iso ja peittää lattiaa isommalta alalta, kuin tuo uusi matto. Näin saavutin sekä ison koon, että uuden ilmeen ja valkoista mattoa ei tarvitse säilöä mihinkään, vaan se voi odottaa pesua rauhassa lattialla.






Niin kuin otsikkokin kertoo, päästiin meillä nyt yhdestä murheesta eroon. Ei niin isosta tai vakavasta, mutta ärsyttävästä kumminkin! Hip hei!

Viimeistä marraskuun viikkoa viedään. Koitetaan kestää se ja tämä maanantai. Siis hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

-tuija-

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kissaongelmia ja ongelmakissoja?

Mitä tapahtuu, kun opetat kissasi raapimaan seinässä olevia raapimislevyjä, huonekalujen sijaan? Oppivatko ne?


No totta hitossa oppivat, liiankin hyvin! Sen jälkeen kaikki seinässä olevat levyt ovat heidän. Myös liian alas asennettu tuulikaapin akustiikkalevy.




Mitä nyt taas?!?


-tuija-


torstai 21. marraskuuta 2013

Juhlava pöytäliina - Meira Cafe Hieno DIY -

Koska DIY on toinen nimeni olin onnellinen tullessani valituksi, Indiedaysin ja Meiran Cafe Hieno -yhteistyökampanjaan. Sain käyttööni  kaunista Georgi Eremenkon suunnittelemaa Meira Cafe Hieno Winter Edition -kangasta. Kankaan nähtyäni en empinyt sekuntiakaan, vaan tiesin heti tekeväni siitä salin pitkälle pöydälle runsaan, lattialle asti valuvan pöytäliinan. Upean raikas, mutta runsas kuosi olisi juuri sitä, millä saisin juhlavaa ilmettä jouluksi valkoiseen saliin. Koska pöytä on itse tehty  ja on kooltaan valtava, ei sille ole ollut helppo löytää valmista liinaa. Pöydälle katoin liinan pariksi paljon kynttilöitä ja tuikkuja, havuja ja kuusen käpyjä ja soitin ystävät sunnuntaiseen kahvihetkeen ennen joulukiireiden alkamista.





Opin juomaan kahvia vasta 19-vuotiaana silloisessa kesätyöpaikassani. Mehun sijaan, tuntui aikuisemmalta juoda kahvia ja äitini esimerkistä, aloitin  heti  mustasta kahvista, ilman sokeria tai maitoa. Tänäkään päivänä aamu ala hyvin, ellen saa paria kupillista mustaa, höyryävää kahvia.


Jos sinuakin kiinnostaa vastaavanlaisen pöytäliinan ompelu, se tapahtuu seuraavanlaisesti.

LATTIALLE VALUVA PÖYTÄLIINA

1. Koska ison lattialle asti valuvan pöytäliinan valmis leveys on isompi kuin kankaan leveys, aloitetaan yhdistämällä ensin  kaksi leveyttä  kangasta yhteen. Aseta kankaat  huolellisesti yhteen siten, että kuvio jatkuu saumattomasti kankaasta toiseen ja saumasta tulisi mahdollisimman huomaamaton. Itse silitin taitokset siitä kohtaa mistä kuviot yhtyivät ja neulasin kankaat vasta sitten.  Tämä vaihe vaatii eniten huolellisuutta, muuten liinan ompelu on varsin helppoa.




2. Mittaa pöydän pituus lattiaan saakka a+b+c ja lisää tulokseen 10cm käänteiden huolittelemiseen. Mittaa samoin pöydän leveys lattiasta pöydän yli uudelleen lattiaan ja lisää myös tähän mittaan huolitteluvara 10cm. Leikkaa kangas saamaasi mittaan ja silitä käänteet kaksinkertaiseksi 2,5cm+2,5cm. Näin silitettynä, käänteet on helppo ommella  ja edes neulaamista ei välttämättä tarvita. Ompele kaikki käänteet ja silitä liina. Valmis!



Meiran Cafe Hieno -brändisivulle on koottu kaikkien kampanjaan osallistuneiden bloggaajien DIY- ideat ja te lukijat voitte käydä äänestämässä omaa suosikkianne. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan viisi Meiran herkullista tuotekassia. Jos tykkäsit minun ideastani, voit halutessasi antaa minulle äänesi täällä!






Kahvintuoksuista torstai-aamua kaikille!

-tuija-


maanantai 18. marraskuuta 2013

Sisustusvinkit osa 2.

Eilisen sisustusvinkkipostauksen jatko-osa eli vuorossa vinkit 6-10.

6. Mausta trendeillä, mutta älä sisusta niillä

Tarttumalla jokaiseen trendiin ja muuttamalla sisustusta aina sen mukaan, saat kohta perustaa osto-ja myyntiliikkeen. Panosta pitkäikäisiin ja aikaa kestäviin kalusteisiin ja jätä trendit mausteeksi. Kalusteiden muotokielestä ja materiaaleista parhaiten aikaa kestää, joko moderni tai vastaavasti tarpeeksi klassinen muotokieli. Trendit pintamateriaaleissakin vanhenevat nopeimmin. Huomatkaa esimerkiksi lattiamateriaaleista, miten muutamia vuosia sitten trendikäs pähkinä oli makeinta ikinä, nyt se näyttää jo auttamatta vanhanaikaiselta. Sen sijaan esimerkiksi klassinen tammi, oli silloin ja on nyt edelleen täysin pinnalla.



7. Uskalla kokeilla värejä

Kokovalkoinen sisustus on nyt pinnalla, mutta siitä huolimatta se ei sovi kaikkiin koteihin. Jos talon arkkitehtuuri tai rakennusajankohta suosii valkoista, tai jos se on AINA ollut sinun juttusi, niin anna palaa, mutta rohkaisen myös kokeilemaan värien tuomaa tunnelmaa. Usein valkoisen valintakriteereitä kerrottaessa , sanotaan sen isontavan tilaa. Totta onkin, että vaalea väri saa seinät loittonemaan, mutta samalla menetetään aina jonkin verran tunnelmaa. Tummemmat värit halaavat huoneessa olijaa ihan erillä tavalla ja siksi huone koetaan kodikkaaksi ja tunnelmalliseksi. Eli mikä tilantunnussa menetetään, se tunnelmassa voitetaan! Maalaaminen on myös yksi helpoimmista ja edullisimmista tavoista muuttaa koko sisustusta.



8. Mieti käytännöllisyyttä

Älä tee valintoja pelkästään esteettisistä syistä, vaan huomioi myös käytännöllisyys. Arjessa upea ulkonäkö jää äkkiä toisarvoiseksi, jos kaluste tai pinta on kovin epäkäytännöllinen. Valkoinen sohva ei sovi sinulle, jos et ole valmis uhraamaan aikaa sen päällisten pesulle ja mustat kiiltävät pinnat saavat laiskan pölyjen pyyhkijän haromaan hiuksiaan. Paperitapetti tai himmeä maali eivät tykkää seinistä, missä niitä joutuu pyyhkimään usein ja liukas laatta pesuhuoneessa on jopa vaarallinen. Meillä jokaisella on omat tapamme elää, tarkastele niitä ja huomioi ne valintoja tehdessäsi.



9. Tee jotain itse

Kaikki eivät ole diy-henkisiä ja kaikille ei ole edes taitoja suotu, mutta koita tehdä edes muutama oma ja uniikki juttu, jolla personoit kotisi. Kudo tyynynpäällinen, maalaa taulu, verhoile tuoli tai laita vaikka lomakuvianne kehyksiin esille. Näillä pienillä yksityiskohdilla kodistanne tulee juuri teidän koti!



10. Siivoa

Kauneinkin koti muuttuu rumaksi, jos sitä ei hoideta, kts. kohta 8.




-tuija-

Kuvituksena random picsejä meiltä ja ihanat kisut <3


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Sisustusvinkit

 Kokosin 10 sisustusvinkkiä helpottamaan kodin sisustamista. Tässä viisi ensimmäistä!

1. Valaistus

Liian usein huoneen ainoa valonlähde on yksi katosta roikkuva riippuvalaisin. Ainoana valaisimena jyrkästi alas suuntautuva valokeila pienentää huonetta jättämällä nurkat pimentoon ja saattaa olla esimerkiksi portaissa, jopa vaaratekijä. Tehokas ja muuntautumiskykyinen valaistus saadaan aikaan, kun valaistuksen kaikki neljä osa-aluetta otetaan huomioon. Yleisvalo on katosta tulevaa valoa, joka toteutetaan joko epäsuoralla valaistuksella tai alasvaloilla, yhdistettynä riippuvalaisimeen/valaisimiin. Näitä valonlähteitä käytetään silloin, kun huoneessa liikuskellaan aktiivisesti paikasta toiseen esim. siivotaan. Työskentelyvalolla ei tarkoita vain työpöydän ääressä tehtävän työskentelyn valaisemista, vaan myös makuuhuoneen lukuvalot, olohuoneen istuinten lähettyville tulevat jalka-ja seinävalaisimet sekä keittiön välitilan valot ovat työvaloja. Työvalon tulisi olla tarpeeksi tehokasta ja sitä tulisi voida säätää paikalta nousematta. Tätä valoa käytät esimerkiksi lukiessasi, kutoessasi tai täyttäessäsi sohvalla ristikkoa. Kohdevaloilla nostetaan esiin tarkoin harkittuja yksityiskohtia esim. tauluja tai hienoa seinäpintaa. Koriste- ja tunnelmavaloa käytetään, kun valoa tarvitaan vain pienentämään kontrastia esim. tv:tä katsoessa tai haettaessa rentoutumiseen sopivaa tunnelmaa. Esimerkiksi takkatuli lasketaan tunnelmavaloksi.



2. Oikean kokoiset kalusteet

Näyttääkseen hyvältä mikä tahansa esine, asetelma tai kaluste vaatii ympärilleen tilaa. Kalustetta hankittaessa täytyy huomioida kalusteen fyysisten mittojen lisäksi, myös kalusteen käytön vaatima tilantarve. Vieri viereen asetetut upeatkaan esineet eivät nouse sisustuksesta esiin, vaan muuttuvat tasapaksuksi massaksi, puhumattakaan arjen pyörityksen hankaluudesta ahtaissa tiloissa. Tästä tyypillisin esimerkki on ruokailuryhmä, mikä on hankittu kooltaan niin isoksi, että siihen mahtuu puoli sukua. Itse huone tai ruokailutila on kuitenkin niin pieni, ettei pöydän ympärille jää sen käytön vaatimaa järkevää tilaa. Suositus tilantarpeesta on, että pöydän reunasta mitattuna taakse jää aina 80cm tyhjää tilaa. Liian pieneksi valitaan taas yleensä matot, jolloin huoneen ilme jää rikkonaiseksi. Tarpeeksi isolla matolla kootaan kalustusteet yhteen, saadaan tila näyttämään suuremmalta ja niillä voidaan muokata tilaa.



3. Kerroksellisuus

Jos kaikki kodin kalusteet ostetaan samaan aikaan, uusina ja ehkäpä vielä samasta sarjastakin, luomme kuvastomaisen katalogi-kodin, joka on kyllä siistin ja virheettömän näköinen, mutta kovin persoonaton ja helposti myös, anteeksi, tylsä! Tällaisia koteja näkee usein asuntomessuilla, jossa talot toimivat kalusteiden jälleenmyyjien näyttämönä ja kaikki ajan kerrostumat ja henkilökohtaiset esineet huutavat poissaolollaan. Liika täydellisyys on harvoin mielenkiintoista, sen sijaan poikkeamat tyylistä toimivat huomion herättäjänä. Hyvä sisustus jakaa ehkä mielipiteet, mutta se ei koskaan ole " ihan kiva ja" mitäänsanomaton.


4. Rohkeus

Huonoin perustelu kalusteen tai pintamateriaalin valinnassa on, että tehdään valinnat sen perusteella, mistä muut todennäköisesti tykkäävät. Koti sisustetaan aina itselle, ei naapurille, ystävälle, äidille, blogikollegoille tai asunnon seuraaville ostajille. Koti on paikka, missä akut ladataan ja sinä olet ansainnut juuri omannäköisen kodin. Muut saavat pitää mielipiteensä ja sisustaa omansa! Uskalla olla sinä!



5. Panosta yhteen

Pienellä budjetillakin sisustettaessa, kannattaa sijoittaa yhteen kalliimpaan tai näyttävämpään elementtiin. Samalla tavalla kuin edullisen vaatetuksen saa näyttämään yhdellä laadukkaammalla asusteella paremmalta ja yksilöllisemmältä, toimii sisustus samoin. Määritä kokonaisbudjetti ja pysy siinä, mutta älä määrittele sen sisällä joka asian hintaa etukäteen. Pihistä ja panosta budjetin rajoissa!


-tuija-

lauantai 16. marraskuuta 2013

Kirjaston talvi

Kirjaston talvinen ilme saatiin aikaan pienellä vaivalla. Viimevuotinen punamarjainen oksa pulloon ja valosarja pöydälle, muutama talja tuoleille ja siinäpä se.



Kiinni olevat kuusen kävyt avautuvat näin pörheäksi yhdessä yössä lämpimän takan reunustalla.






Tänään on bloggaajien suuri juhla Inspiration Blog Awards ja iso osa blogimaailmasta taitaa olla siellä. Itse jätän juhlat tällä kertaa väliin, mutta toivotan kaikille ihanaa juhlaa ja ja muille mukavaa lauantaita!!

-tuija-