tiistai 31. joulukuuta 2013

Se olis tosipaikka nyt!

Olipa vuosi! Oliko hyvä? No oli! Oliko huono? Sitäkin! 
 Vuosi on ollut kaikin puolin tapahtumarikas, niin hyvässä kuin pahassakin. Alkuvuodesta oli pakko tehdä päätöksiä urani suhteen ja astua pois tutusta ja turvallisesta. Koko yritykseni  olemassaoloajan olen suunnittelun lisäksi opettanut sisustusalaa ja se on luonut turvaa, vaikka taantumat olisivatkin heilutelleet kotitalousten suunnittelun kysyntää. Nyt oli aika astua pois mukavuusalueelta, kääriä hihat ja ruveta miettimään uusia tuulia! Helppoa se ei ole ollut, mutta uskon, että astumalla pois tutusta turvarenkaasta, se pakottaa näkemään uusia mahdollisuuksia.  Aika näyttää mihin suuntaan homma lopulta etenee, mutta ajatuksia on paljon!  
Uteliaana  odotan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Enhän olisi alkuvuodesta mm. uskonut päätyväni valtakunnan televisioon!  Suomen kaunein koti-ohjelma on siis edennyt siihen pisteeseen, että kaikki kymmenen finalistia on valittu ja on aika äänestää. Jos sinä olet sitä mieltä, että meillä voisi olla mahdollisuuksia, tästä linkistä pääset äänestämään. Olemme kohde numero 7. 
Laitoin varmuuden vuoksi tuhat kuvaa alle, ettette vaan unohda, miltä meillä näytti, hah!

                 







































Äänestitte meitä tai ette, kiitos teille joka tapauksessa rakkaat ystävät, blogiystävät  ja satunnaiset vierailijat tästä vuodesta. Kiitos vuorovaikutuksesta ja ajatusten jakamisesta. Kiitos, että olet siellä lukijana ja palaat aina uudelleen tänne. Kiitos kaikille uskomattomasta tsempistä ohjelman aikana ja kauniista sanoista, joita olette kommenttilaatikkoon jättäneet. Kiitos mukana elämisestä ja kiitos, että olet siellä <3




-tuija-

59 kommenttia:

  1. Teillä on niin ihana koti! Tykkään sun tyylistä ihan hirveästi.

    VastaaPoista
  2. Nyt on pakko äänestää. Ihan mahtavalta kyllä näyttää :)

    VastaaPoista
  3. Saat ääneni, koska kotinne on upea ja sinä niin sydämellinen bloggaaja! Kiitos tästä vuodesta, arvostan blogiasi tosi paljon, sillä täältä saa aitoja ammattilaisnäkemyksiä ja ohjeita sisustamiseen. Kiitos ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kerttu, sinähän se "itse sydämellisyys" olet. Kiitos sanoistasi ja Onnellista uutta vuotta teillekin :)

      Poista
  4. Teillä on upea koti! Kiitos blogistasi, olen ammentanut täältä paljon sisustusideoita ja lukenut vinkkejäsi :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Niin kaunista! ja tosiaan kiitos ihanasta blogista <3 ja ihanaa uutta vuotta Tuija!

    VastaaPoista
  6. Taidanpa heti mennä äänestämään, teidän koti saa ääneni:) Tykkään hurjasti!

    VastaaPoista
  7. Kaikin puolin onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi! Nyt kipin kapin äänestämään suosikkia...;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu kiitos! Sinulle myös onnellista uutta vuotta! :)

      Poista
  8. Upea koti! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  9. Teillä on niin kaunista <3 Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. "Suomen kaunein koti"- ohjelma on järkky, samoin kaikki esittelyssä olleet kämpät! Ei voi olla totta, että joku haluaa esitellä kotinsa uskossa, että se olisi maan kaunein ??? Onnex heillä, joilla on todella tyylikkäät, aistikkaat ja omeperäiset kodit ovat sen verran järjissään, etteivät lähde mukaan tuollaiseen ala-arvoiseen ohjelmaan. Kotisi ei siis yhtään mitään mikä säväyttäisi,- anteeksi - mutta se onkin sinun kotisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneus on aina subjektiivinen asia ja makuja on niin monta, kuin on ihmistäkin. Sama se onko kyse missikisoista, koiranäyttelyistä tai kauniista kodeista, kaikkia ei voi, eikä ole tarkoituskaan miellyttää. Ja aina löytyy varmasti kauniimpia koteja, ihmisiä ja koiria kilpailujen ulkopuolellakin. Mutta en ymmärrä, miksi ihminen, jota asia ei kiinnosta tai suorastaan ärsyttää, viitsii tuhlata kallista aikaansa katsomalla kammottavaa ohjelmaa, lukea aiheeseen liittyvää blogia ja vielä jättää nimettömiä kommentteja asiasta. Moni varmasti yhtyy mielipiteeseesi, mutta osaa pitää asiattomuudet itsellään. Parempaa Uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  11. Ei tarvitse minunkaan kahta kertaa miettiä mitä äänestän ,vieläielä tänään selailin kotisi läpi ;). Onneksesi en asu naapurissa .. kukkalakki päässäni yrittäisin varmasti kananmunia lainaamalla tunkea sisään taloon :D ..vitsi. Olen tarkka rajoistani ja annan ne muillekin.
    Nyt on kyllä pakko kommentoida aikaisempaa minunkin , vaikka Tuija itse jo tyhjentävästi siihen vastasikin.
    Minusta ohjelma on ollut ihan todella kiva... nostan hattua ihan jokaiselle, joka sinne on rohjennut kotinsa antaa muiden arvosteltavaksi. Surettaa kaikenlainen ilkeily - sitä maailmassa on jo muutenkin, joten tuntuis , että tämä foorumi sais olla siltä rauhassa.
    Nimettömänä on aina ollut helppo huudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, jos asuisit naapurissa, kävisit meillä kahvilla, etkä lainaamassa munia :DD
      Mutta vakavasti ottaen, kiitos sanoistasi. Minusta on käsittämätöntä joidenkin ihmisten tarve oksentaa omaa pahaa oloaan muiden niskaan! En minäkään aina ole samaa mieltä kaikkien kanssa, mutta ei tulisi mieleenikään pahoittaa toisen mieltä sanomalla ilkeyksiä ääneen. Mutta meitä on moneen junaan! Hyvää uutta vuotta blogiystäväni :)

      Poista
  12. Ihana kisukin on löytänyt talon parhaan paikan <3 Iloista ja onnellista vuotta 2014 ja toivon myös onnea finaaliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pojat suorastaan tappelivat punaisesta matosta :)
      Irina hyvää uutta vuotta teillekin :)

      Poista
  13. Ihana kotianne käyty äänestämässä :)
    IHANAA JA MENESTYKSELLISTÄ UUTTA VUOTTA 2014

    t.Sanna

    VastaaPoista
  14. Onnea vuodelle 2014 ja jatketaan täällä lukemista ja kommentointia myös silloin! :) Kisaan myös tietty peukut! :)

    VastaaPoista
  15. Teillä on ihana koti. Ohjelmassa ei kerrottu että olette kaiken itse rempanneet. Vietti tempoa alaan ei näkynyt TV:ssä. Hyvää uutta vuotta !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhi kiitos. Juu itse on melkein joka pahuksen pala koottu torpasta :)
      Hyvää uutta vuotta teillekin :)

      Poista
  16. Äänestän, ehdottomasti! -anna

    VastaaPoista
  17. Voi Joanna, älä sure kommentointia, niin on itselläkin jäänyt kommentointi vähille, kun ei ole ehtinyt blogeja aina lukemaan. Ihanaa vuoden vaihtumista teillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vastaus siis Joannalle, jonka kommentin onnistuin tumpeloimaan Ipadilla kyberavaruuteen :(

      Poista
  18. Vaikka itselläni ei ole blogia, seuraan muutamia ja tämän Sinun blogisi löysin eräänä unettomana yönä. Meni sitten pari muutakin yötä, kun luin tämän kokonaan alusta asti...
    Iso kiitos kaikista hyvistä ohjeista, varsinkin maalien värejä koskevista, niiden ansiosta mulla on nyt just tasan sen väriset keittiön seinät kuin olin jo kauan haaveillut.
    Ja kävin mielelläni äänestämässäkin :-)
    Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    Maritta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa kiva kommentti. Se että olet saanut konkreettista apua jutuistani on mukavaa :)
      Hyvää alkanutta vuotta sinullekin Maritta!

      Poista
  19. Tykkäsin kyllä mm. siitä betonisestakin kodista, mutta äänestin silti teidän kotianne. Talonne on uniikki, rakkaudella ja huolella kunnostettu ja sielukas. Olet sisustaessasi sitä kuunnellut talon henkeä ja sisustuksessa on kerroksellisuutta ja lämpöä. Kiitos että saamme ihastella sitä, kiitos myös erittäin hyvästä blogista. Tykkään kyllä lukea peruspirkkojenkin sisustusblogeja, mutta kun kirjoittaja on ammattilainen, on jälki sen mukaista. Kiitos kun kirjoitat, olet inspiraatio:)

    PS. Olet myös hauska ja kirjoitustyylisi on kaikkea muuta kuin kuivakka. Muutkin bloggarit voisivat ottaa sinulta malliksi itseironiantajua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin itsekin siitä betonisesta talosta, kuin myös lavastajien kodista ja jakson 9. Vimeisestä kodista. Tai kaikissahan on ollut jotain kivoja juttuja siellä täällä, valinta ei varmasti ole helppoa. Kiitos äänestäsi ja eritoten kauniista sanoistasi :)
      Mahtavaa vuotta sinulle :)

      Poista
  20. Hyvää uutta vuotta, Tuija! Minäkin annoin jo ääneni, arvaa kenelle ;)

    VastaaPoista
  21. Onnellista alkanutta vuotta! Äänestin - tietenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos ja oikein hyvää uutta vuotta teillekin :)

      Poista
  22. Kyllähän noin upeaa kotia on helppo äänestää! Blogisi on ihana ja inspiroiva ja sinulla on upea tyylitaju! Hyvää uutta vuotta sinulle! -Pauliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pauliina, suurkiitos kauniista sanoistasi :) ja oikein hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  23. Tsemppiä uuteen, joskus on pakko hypätä tuntemattomaan, jotta näkee kaikki mahdollisuudet. Kotinne on aivan ihana, äänestetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, kiitos ja tervetuloa lukijaksi! Näinhän se elämässä menee, ei tiedä mitä nurkan takana odottaa, jollei sinne mene katsomaan :)
      Kiitos äänestäsi :D

      Poista
  24. Minä harvoin viitsin äänestyksiin osallistua, mutta tähän toki ja teidän kotianne äänestin. Oli niin jännittävät paikat silloin kun finaalipaikkaanne ratkottiin, että hyvä kun en ääneen hihkunut (tai voi olla että hihkuin), sitä kun seuraa blogia, niin suhtautuu toisen kotiin ihan selvästi eri lailla.

    Lisäksi pidän kodistanne, siinä on kaikki vaan niin oikein. :)

    terkuin Paula Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, tällaisista viesteistä menee jotenkin niin sanattomaksi! Että maailmassa vieläkin on ihmisiä, joilta löytyy iloa ja myötäelämistä toisten puolesta, vieraittenkin. Ihan liikuttuneena tätä kirjoitan! KIITOS :)

      Poista
  25. Oi oi miten kaunista!! Huomioni kiinnittyi kahteen eri kokoiseen "kromipalloon" pienen pyöreän pöydän päällä. Olisi täydellinen valaisin ruokailutilaamme! Muistaisitko, mistä valaisimet on hankittu? Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaisimet ovat ostettu vuosia sitten Kodin 1:stä ja valitettavasti niitä ei enää ole saatavilla.

      Poista
    2. Tuli mieleeni, että Isku on myynyt myös samankaltaisia. Olisiko siellä vielä?

      Poista
    3. Täytyypä käydä kyselemässä, kiitos :)

      Poista
  26. Aivan ihana koti teillä! Mieleeni jäi kummittelemaan "walk in closetin" laskosverhot sekä pitkät vakoiset verhot mustalla raidalla (ja päinvastoin). Oletko itse ommellut ne vai ovatko valmisverhot (tätä hartaasti toivoen)?

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi. Puoliksi kaikkea, mitä sanoit :) Pukkarin verho on teetetty, salin valkoiset verhot taas ovat alunperin Ikean purjerengasverhot, jotka silloin myytiin kolmimetrisinä. Vanhaan asuntoon ne olivat liian pitkät ja lyhensin niitä. Kuin sattumalta olin säästänyt palat ja tänne muutettuamme, olivat vanhat verhot liian lyhyet, joten ompelin takaisin pois leikkaamani palat ja siihen liitoskohtaan silitin tuon mustan silkkinauhan liimakankaan avulla. Toisin sanoen, voit ostaa valmisverhot ja silittää niihin haluamaasi kohtaan silkkinauhan, helppoa!
      Mustat verhot ovat vuoritetut ja kokonaan itsetehdyt.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Taidanpa kokeilla tuota silkkinauhan silittämistä vanhoihin valkoisiin verhoihimme. Miten mulle ei ole tuollainen vaihtoehto tullut ollenkaan mieleen!

      Poista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!