torstai 5. joulukuuta 2013

Kallot ja pöllöt

Käväisin viime viikonloppuna Turun H&M:ssä ja siellä home-osastolla. Olikin ensimmäinen kerta, kun näin livenä noita tuotteita, aiemmin kun vaan olen verkkokaupan kautta asioinut. Mukaan tarttui muutama asia, joista ainakin osa on loppuunmyyty verkosta. Liikkeessä oli vielä mm. niitä kuparin värisiä kynttilänjalkoja, joita on paljon blogeissa näkynyt. Sellaista en kuitenkaan ostanut, vaan ostokseni näkyvät alla. Kallotyynyä olin jo kertaalleen netistä katsonut, mutta liian hitaana se ehdittiin myydä loppuun. Muutama tyynynpäällinen oli vielä liikkeessä ja yhden otin talteen. Päällinen ei ole painettu, vaan kuvio on kudottu kankaaseen ja se tuntui erityisen kivalta ja siten laadukkaammaltakin. Pariksi alla oleva saman värinen huopa, jonka sivusaumojen taiteltu ja ommeltu viimeistely ei sen sijaan ollut kovinkaan siisti. peitto oli myyntihetkellä rullalla pakkauksessaan ja huomasin asian vasta avattuani peiton kotona. No aina ei voi voittaa.
Tämä tyyny- ja peittoyhdistelmä on tarkoitettu makuuhuoneeseen, nyt kun takkaprojekti saanee lopullisen ilmeensä viikonloppuna. Laitan kuvia sitten tulemaan.



Minulla on kumma fiksaatio lintuihin. Pelkään niitä livenä, mutta niiden kuvat painettuna viehättävät. Siis tämä pöllökuvioinen astiapyyhe oli must (ja viimeinen).


Lähden nyt pöllöilemään liikenteeseen ja matkahuoltoon. Hyvää Itsenäisyyspäivän aattoa kaikille!

-tuija-



6 kommenttia:

  1. Nonni! Minäkin haluan samat kallot ja pöllöt!! :)

    VastaaPoista
  2. Tuo kallotyyny minuakin kiehtoi, mutta liian hidas oltiin täälläkin nettikaupassa.

    VastaaPoista
  3. Kivalta näyttää! Minä taas tapojeni vastaisesti virittelen glitteri-joulua ja shoppasin Askossa tänään torkkuhuovan ja kivoja kynttiläpurkkeja ja töistä vielä kimmeltävää joululiinaa - kyllä säihkyy tänä jouluna ;) Ja oikein rentouttavaa itsenäisyyspäivää sullekin! Tänä vuonnahan on trendinä poiketa jäykistä kaavoista, niinpä meilläkin vietetään pizzaperjantaita kaveriperheen kanssa! :D

    t. Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin syötiin aasialaista karamellipossua, ei järin suomalaista ;)

      Poista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!