maanantai 28. lokakuuta 2013

Carrie Bradshaw's apartment

Olen pohjapiirrosten suuri fani. Työssäni pidän erityisesti siitä, kun saneerauskohteissa vanhaan pohjaan lähdetään hahmottelemaan uutta tilanjakoa. Aikansa kun tutkii, miettii  ja pyörittää seiniä ja toimintoja, mikä riemullinen tunne syntyykään siitä, kun palat viimein loksahtavat paikoilleen ja palapelin uusi kuva on syntynyt. Minun on ollut aina myös  helpompi hahmottaa ennestään tuntematonta  tilaa pohjapiirustuksen, kun todellisuuden kautta. Olen oppinut luottamaan pohjaan suunnitelmia tehtäessä ja siihen, että jos pohja toimii, toimii kokonaisuus myös käytännössä.
Siksi olikin kiinnostavaa, kun netistä putkahti vastaan  Sinkkuelämää-sarjan Carrie Bradshawn asunnon pohjapiirustus. Oli kiinnostavaa tutkia asunnon tilankäyttöä ja jokseenkin suomalaisesta poikkeavaa
huoneasettelua. Vai mitä sanotte keittiöstä, joka sijoittuu täysin ikkunattomana asunnon keskelle.




Kaikki sarjan fanit muistavat varmasti Carrin iki-ihanan walk-in closetin  (tai tässä tapauksessa walk-through-closet). Sarjan esitysaikaan moiset pukeutumistilat olivat harvinaisuuksia Suomessa ja sellainen nousikin lähes joka sarjaa seuraavan naisen haaveeksi. Nykyään yhä useampaan uuteen taloon pukeutumishuone jo rakennetaankin. Itselle tulee tästä huoneesta aina mieleen kohtaus, jossa naiset  läpikäyvät Carrien muutossa mukaan otettavia tai poisheitettäviä asuja. Tuleeko muille?


Myös vuode ympäristöineen oli monen kohtauksen päänäyttämö!



Sen sijaan olohuoneesta minulla ei ole kovinkaan vahvaa muistikuvaa minkään kohtauksen muodossa, onko teillä?



Seurasitko sarjaa? Kasvoitko naiseksi sen mukana, vai onko se turhanpäiväisten vouhottajien juttu? Jokaisella varmasti löytyy mielipide sarjasta. Minä rakastin ja jossain määrin rakastan vieläkin, kyseistä sarjaa. Se määritteli minulle naiseuden jotenkin täysin uudella tavalla. Se antoi minulle luvan olla nainen isolla N:llä ja nauttia siitä!

-tuija-

kuvat 

12 kommenttia:

  1. Muistan, kuinka joskus hiivin salaa eteiseen katsomaan sitä telkkarista, kun äiti oli jo komentanut varhaisteininä nukkumaan ja itse seurasi sarjan ensimmäistä tai toista kautta. Lapsuudenkodin eteiskäytävästä oli täydellinen näkyvyys televisioon, mutta sohvalta ei nähnyt sinne. Jos oli riittävän hiljaa, saattoi kulua hyväkin tovi, ettei kukaan huomannut :D

    Sittemmin olen kelannut sarjan läpi moneen otteeseen, ja kyllä, kuulun faneihin. Myös ykkösleffasta tykkäsin, kakkonen jäi vähän flopiksi. Kuuluu mielestäni samaan kastiin Frendien kanssa, uusintoja jaksaa tapittaa uudelleen ja uudelleen, vaikka tietää jo hyvin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Yritin myös katsella sarjaa täällä Saksassa, mutta saksaksi dubattuna en pystynyt, niin karmeilta nuo uudelleen ääninäytellyt kohtaukset kuulostavat :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana muisto. Itsekin olen salaa kurkkinut tv-sarjaa lastenhuoneen ovenraosta, mutta sarjan nimeä en edes yritä kertoa kenellekkään, sen verran siitä on aikaa !
      Ihan totta, miten frendejä ja sinkkuelämää voikin katsoa samoja jaksoja aina vaan uudestaan ja uudestaan kyllästymättä ja aina vielä naurattaakin ne samat jutut, en ymmärrä :)

      Poista
  2. Minä rakasten edelleen. Boxia on tankattu välillä liiankin tiheään. Olohuone on jäänyt aika sivuosaan asunnosta. Muistan ne marimekon verhot, kun siitä vouhotettiin. Isoimpana muistona on kuitenkin Aidanin tekemä tuoli ja Carrie hukkuminen isoon tuoliin. Ja se tuolin tuoma tuska eron jälkeen. Joku on katsonut vissiin liikaa sinkkuelämäätä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa, että läksyt on tehty hyvin :)
      Kummallisia asioita sitä muisti poimii vanhoistakin sarjoista, kaipa ne kohdat ovat sitten liikuttaneet tai muuten koskettaneet sisintä sen verran.
      Boksia mulla ei ole vielä yhdestäkään sarjasta, sen verran useasti ovat vielä pyörineet ruudulla, mutta vannomatta paras ;)

      Poista
  3. Mä rrrrrakastan Sinkkuelämää ja yhtä lailla pohjapiirustuksiakin! Piirtelin lapsena hulppeita kartanoita isin millimetripaperille :) Joskus vuosia sitten yritettiin siskon kanssa piirtää myös Salkkareiden talon pohjapiirrosta, sepäs olikin melkoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me too! Salkkareiden pohjapiirros kuulostaa mielenkiintoiselle. Sitä sarjaa seurasin joskus alkuun vuoden, mutta sitten se on jäänyt. Muistan kyllä silti sen ajan salkkarinäyttelijät vielä ;)

      Poista
    2. Emmäkään enää vuosiin ole seurannut. Se pohjapiirros oli kyllä mielenkiintoinen; talo kun näyttää ulkopäin suoralta, mutta kun jokainen asunto on erilainen ja erimuotoinen ja kun mietti miten kenenkin asunto sijoittuu, olisi talon julkisivun täytynyt olla tosi erikoinen ;)

      Poista
    3. Niinpäs muuten varmasti onkin! Saattaisi olla ulkoapäin melko Gaudilaista arkkitehtuuria ;DD

      Poista
  4. Mä en ollut sarjan fani mutta tutultahan tuo näyttää silti, sen verran on katsottu kuitenkin. Jossain oli myös Frendejen ja muutaman muun pohjapiirrokset, oli hauska. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi! Se frendien pohjakin olisi mukava katsoa! Täytyypäs googlettaa!

      Poista
  5. Sinkkuelämää sarjasta on jäänyt mieleen erityisesti ihana (hirtehis)-huumori, ja Carrien pohdinnoissa oli usein niin vinha perä, oikeasti kaipaan sarjaa :)
    T
    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kuulostaa siltä, että voisit toivoa Sinkkuelämää-boksia pukilta :)

      Poista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!