sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ei mitään pikaruokaa!

Aurinkoista sunnuntai-iltaa kaikille. Tänään on herätty myöhään, nautittu auringosta ja ainut aktiviteetti on ollut salaatin valmistus lounaaksi. Mutta se ei sitten mennytkään kuin Strömsössä, vaan valmistus haukkasi päivästä, ohjeen lupaaman 40 minuutin sijaan, kaksi tuntia. No oliko se sitten sen väärtti? Väittäisin, että oli!




Löysin eilen  Me naiset lehdestä itämaisen naudanlihasalaatin ohjeen ja päätin kokeilla sitä tänään. Reseptiikkaa läpi käydessäni huomasin, että kaapista löytyi kyllä kaikki tarvittavat kalakastikkeista sitruunaruohotahnaan, mutta tuoreet ainekset huusivat poissaoloaan.

rasvaroiskeista päätellen, lehti makasi tiiviisti pannun vieressä lihaa paistettaessa ;)


No  kori käsivarrelle ja kävellen lähimpään kauppaan. Ensimmäisestä paikasta sain tarjousbanaaneita ja tilliä, mutta en ainuttakaan oikeaa ainesta salaattiin. Ei hätä ole tämän näköinen, ajattelin, ja kävelin toiseen kauppaan, josta sain mukaani mansikat ja nuudelit. Parsa, korianteri ja vuonankaali puuttuivat edelleen. Kävelin takaisin kotiin, tein lihan marinadin sekä kastikkeen valmiiksi, jätin maustumaan ja lähdin pyörällä kauempana sijaitsevaan kauppaan, josta sain pähkinät!! Ei kun sotkemaan seuraavaan kauppaan, josta vihdoin löytyi korianteri. Se olikin aineista se, jonka puuttuminen olisi ollut itselleni pahin mahdollinen vaihtoehto. Korianteri nyt vaan  kuuluu itämaiseen makumaailmaan ja piste! Vuonankaalin päätin korvata salaattipinaatilla ja tankoparsat pavuilla, en sentään polkisi enää naapurikuntaan näitä hakemaan.



Tässä vihdoin valmis salaatti. Nuudelit piilotin koko kasan alimmaiseksi. Tein kastiketta tuplamäärän ja puolet siitä hurautin nuudelien joukkoon ennen lautaselle asettamista. Loput kastikkeesta valelin valmiin salaatin päälle. Varioin  kastiketta hieman itse lisäämällä siihen tilkan osterikastiketta ja pari tähtianista.  Ah ja nam! Kyllä oli hyvää!


 Kalakastikkeen kanssa on muuten vähän samanlainen fiilis, kuin voimakkaasti tuoksuvan juuston kanssa. Haisee niin perhanasti ja maistuukin siltä tuoksulta. Kalakastike mädältä kalalta ja juusto siltä itseltään, mutta ilman näitä makuja ei valmistettava ruoka olisi koskaan sama!

No loppu hyvin, kaiki hyvin. Nyt on maha täynnä ja ruoka oli taivaallisen hyvää, mutta miksi hitossa meidän keittiö näyttää tältä?




Vapaaehtosia siivoojia?

-tuija-

6 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Myös keittiössä :)

    VastaaPoista
  2. No niinpä, peruskysymysten äärellä! :)

    VastaaPoista
  3. Hah...hauskoja nuo vikat kuvat, ja valitettavasti usein niin tutun näköisiä :) Ja hyvän näköistä salaattia!
    /Siru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee ruuanlaitto aina vähän överiksi ;) Ja sitten näyttää tältä, mutta kun en vaan voi tyytyä perusmättöön, jos on vaihtoehtoja :)

      Poista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!