tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pigeon valaisin

Pitkästä aikaa esittelyyn  klassikko. Tällä kertaa se on vuonna 2001 suunniteltu Pigeon valaisin. Valaisimen suunnittelija on englantilainen Ed Carpenter, joka alkuperäiseltä koulutukseltaan on kuvanveistäjä. Suunniteltuaan  kuitenkin kaksi vuotta onnistuneesti tiloja ja kalusteita, hakeutui Carpenter opiskelemaan muotoilua  Royal College of Artiin.

Valmistuttuaan RCA:sta 2001 alkoi Carpenter kehittelemään Pigeon valaisinta brittiläisen design-huonekaluvalmistajan ja -jakelijan Thorsten van Eltenin kanssa.

Tällä hetkellä mies työskentelee omassa toimistossaan Itä-Lontoossa suunnitellen tuotteita monille asiakkaille.





Pigeon eli pulu on valmistettu 3mm muotti-valetusta akryylistä ja jalkaosan pyykkipoikakiinnitys on puuta. Pulua  saa monessa eri värissä ja se on varsin kilpailukykyinen hinnaltaan verrattuna moneen vastaavaan valaisimeen. Pulua havitteleva saa sen omakseen  67 punnalla eli noin reilulla 80 eurolla. Kokoa valaisimella on  23 cm kanttiinsa ja paksuutta 8cm. Pulu-valaisin on noussut  klassikkoasemaan ja se on museoiden ja design-kauppojen best-seller ympäri maailman.






Valaisin on seinävalaisin, mutta toki sen voi pyykkipojalla kiinnittää vaikka hyllyn tai pöydän reunaan. Pulu on oikeastaan vain puolikas pulu ja se on takaa auki.  Sen valonlähde max. 25w polttimo, jää siis näkyviin seinän ja akryylimuotin reunan välistä, joten ihan pienten lasten huoneeseen en pulua, sen leikkisästä ulkonäöstä huolimatta, laittaisi. Hehkulamppujen jäätyä historiaan, suositellaan 25w golfpallopolttimon sijaan  7w energiasäästölamppua.





Pigeon valaisinta tituleerataan urbaaniksi tuliaiseksi viitaten Lontoon puluongelmaan. Pulu onkin saanut  viime vuonna  rinnalleen maaseutuversion, Pheasant lightin eli fasaaninmuotoisen valaisimen. Pheasant valaisinta saa tällä hetkellä valkoisena, mutta uusia värejä on tulossa lisää vielä tänä vuonna.






Onko valaisin tuttu?

-tuija-


8 kommenttia:

  1. Joskus tätä valaisinta haaveilin nimenomaan lastenhuoneeseen, mutta en tiennyt että kyseessä on vain ns. puolikas pulu.

    VastaaPoista
  2. Ei ole tuttu valaisin. Aika hauska kylläkin :) Yllätyin myös kun tuo olikin vain puolikas pulu.

    VastaaPoista
  3. Puolikas pulu yllätti täälläkin. Olen valaisimesta kuvia nähnyt ennenkin, mutten tajunnut sen olevan puolikas. Klassikkovalaisimet ovat usein kuin taideteoksia mikä tekee niistä upean.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista!! Mietin pitkään lisäänkö edes tuota puolikasta pulukuvaa. Ajattelin, että se on turhaa ja itsestään selvää, mutta näin sitä taas oppi, ettei pidä olettaa mitään.

    VastaaPoista
  5. Meillä on, valkoisena. Ostettiin esikoiselle 1-vuotislahjaksi, nyt pitäisi toisellekin lapselle keksiä joku vastaava desingvalaisin (vai ostaako sama....?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kiki De Lep (ihana nimimerkki). On kiva tapa kerätä lapsille jo pienestä pitäen arvonsa pitäviä klassikkoja. Muuttaessaan joskus pois kotoa, on lapsilla jo heti kivoja juttuja kodissaan :)

      Poista
  6. Mulla on valkoinen pulu ollut kotona jo ehkä 7 vuotta. Tykkään kovasti aina vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeä muotokieli kestää hyvin aikaa, joten sitä jaksaa katsella pidempäänkin :)

      Poista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!