torstai 7. maaliskuuta 2013

Uusi projekti

Meillä alkoi taas projekti. Eikö se ole luonnollista aloittaa uusi, kun vanhakin on vielä kesken? No on tietysti, jos sitä nyt aina odottelisi vanhan valmistumista, ei meillä ainakaan tapahtuisi  ikinä mitään. Joten pitemmittä puheitta, ollos hyvä!





Tältä näyttää meidän kolmas kerros eli vinttimme.Vintti on tällä hetkellä kylmää tilaa ja ehkä joku alusta asti mukana seurannut muistaakin alkupään postauksista, että täällä meillä oli muutettaessa myös alivuokralaisia.




Ullakkoa ei ole nytkään tarkoitus remontoida varsinaiseen asumiskäyttöön, vaan se tulee jatkossa toimimaan firmani koulutus- ja luentotilana lämpiminä vuodenaikoina. Joten  erotus tässä remontissa, verrattuna edelliseen, on  verottajan osallistuminen kunnostuskustannuksiin :) jei!
Vintti koostuu kahdesta erillisestä huoneesta, joista ensimmäinen isompi on ylläolevissa kuvissa. Sen takana sijaitsee pienempi huone, jonka raivaamista on jo parina päivänä aloitettu. Käytännössä se on tarkoittanut aluslattiaksi jäävän laudoituksen totaalista hiomista pulun p****sta. Asian iljettävyyttä lisäsi google, joka tiesi kertoa 60 tapaa, jolla pulun kakka voi tappaa!?! En lukenut niitä ihan kaikkia!





Ja mistä sitten haaveillaan. Inspiraatiokuvina voisivat toimia nämä. Saa nähdä mikä on lopputulema :)



Tuollaista noin upeaa ja korkeaa tilasta ei saa, kun kattomme on pulpettikatto kuvissa olevien harjakattojen sijaa, mutta ehkä fiilis niistä välittyy.

-tuija-

9 kommenttia:

  1. Ouuuu... pikku projekti.. Meilläkin olisi minun kesämökin remppa edessä! Saas nähdä aloitetaanko sitä edes vielä! :/
    Aivan ihana inspiraatiokuva, toivotan onnea ja menestystä remontointiin. Ilmeisesti tarkoituksena on remontoidan mahdollisimman "luonnollisesti" ..eli ei lateksimaaleja hirren pintaan yms.
    Hyvä meno ja hyvät suunnitelmat! Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä aina tuppaa mopo karkaamaan käsistä ;)
      Lattialaudat tullaan maalaamaan liuotin Betoluxilla valkoiseksi, mutta seinien kohtalo on vielä auki. Saas kattoo nyt! Paljon selviää, kunhan nuo romut on ensin eliminoitu ja saadaan tila näkyviin.

      Poista
  2. Mahtava projekti! Tiedän, että tästä tilasta tulee todella hieno :) Tuo mitä ensimmäiseksi kirjoitit on ihan totta. Itseä vaivannut aiemmin tuo sama vaiva, edellistä asiaa ei voi tehdä kokonaan valmiiksi kun pitää jo aloittaa jotain muuta. Nyt viisastuneena päätin hoitaa makkarin pari puuttuvaa listaa kuntoon talvilomalla (ensi viikolla!!) ennenkuin menen meidän pukuhuoneprojektin kimppuun.

    Silti mieleni tekisi kurkistella portaikkoa, selkeästi vain koteloitu vanhat lauta-askelmat... :)

    Hyvää torstaita, se on viikonloppu ihan käsillä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin odotan sitä teidän pukuhuoneprojektia! Joten hus laittamaan sitten ne puuttuvat listat paikalleen, niin päästään katsomaan pukkarikuvia ;D Tai jos et ehdi, niin unohda sellaset viisastumiset ja ei niitä listoja kukaan huomaa.

      Totta puhuen, noinhan meilläkin pitäisi toimia, mutta mutta...

      Mukavaa torstaita sullekin, täällä Ukissa paistaa aurinko, mutta tuulee taas puuskittain huimasti!

      Poista
  3. Oi vitsi, tosta tulee varmaan tosi kiva, jään odottelemaan valmistumista innolla.. :)

    Hyvää naistenpäivää! :)

    VastaaPoista
  4. Wau!!! Upean kuuloinen projekti, innolla jään odottelemaan seuraavia vaiheita ja lopputulemaa sitten myöhemmin. Hienoa että teillä riittää kotona niin paljon tiloja, vaikka toisaalta varmaan tuntuukin että koskaan ei ole valmista, vaikka oikeasti tuleekin. Tsemppiä remppaan & hyvää naistenpäivää! :)

    Mrs A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa on kyllä, se on totta. Yleensä ihanaa, mutta siivouspäivänä ei niinkään :)
      Mahtavaa naistenpäivää Mrs A :)

      Poista
  5. Me rempataan paritalon vintille lisää tilaa ja kopioin pari kuvaa blogiini, linkkasin tänne. Mukavaa päivän jatkoa.

    VastaaPoista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!