keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Tapetit ja tapetointi

Sain lukijalta toiveen kirjoittaa postauksen tapeteista ja tapetoitavien seinien valinnasta. Uusi talo rakenteilla ja lastenhuoneen tapetit askarruttivat mieltä. Mille seinälle tai seinille tapetti parhaiten istuu, jos kaikkia seiniä ei haluta tapetoida.



Meillä Suomessa on pitkään ollut vallalla tapa tapetoida yksi seinä ns. tehosteseinäksi. Silloin yhteen seinään valittava tapetti voi olla hyvinkin voimakaskuvioista ja värikästä. Muut seinät on tällöin jätetty maalille. Maalisävynä on ollut joko valkoinen tai sitten vaaleampi sävy on poimittuna tapetista. Nyt tehostetapetin käyttö on väistymässä ja tällä hetkellä tapetoidaankin taas huoneita ympäriinsä. Niin tai näin, kannattaa tässäkin asiassa tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu ja jättää pelkkien trendien perässä juokseminen niille, joille se tärkeämpää kuin muut näkökannat.

Ohessa muutamia esimerkkejä, miten tehosteseinän/seinien paikkaa kannattaa tarkastella.

· Tehosteseinäksi valitaan mahdollisimman ehjä seinä, jolloin kuvio pääsee oikeuksiinsa ilman että ikkuna- ja oviaukot rikkovat sitä ja tekevät yleisilmeestä levottoman. Yleensä makuuhuoneessa tälläinen seinä on sängynpäätyseinä ja olohuoneessa sohvaseinä.

· Halutaanko seinän näkyvän myös muualle huoneistoon vai näkyykö tapetti vasta astuttaessa sisälle huoneeseen. Mikäli asunnossa käytetään useita eri tehostetapetteja, on yleisnäkymän kannalta rauhallisempaa, etteivät kaikki tapetit näy samaan aikaan. Kannattaa siis tarkastella yleisnäkymiä ja katselinjoja myös muualta asunnosta.

· Mikäli tapetti on kirjavaa ja voimakaskuvioista, ei samalle seinälle kannata suunnitella tauluryhmää tai edes televisiota, jolloin ne syövät tehokkuutta toinen toisiltaan. Tehosteseinä voi olla myös yksivärinen tai hillittykuosinen, jolloin se poikkeaa muista seinistä ainoastaan voimakkaamman värinsä perusteella. Tällöin seinälle on voi sijoittaa myös tauluja ja hyllyjä ilman pelkoa levottomuudesta.




Mikäli tapettia halutaan useammalle seinälle, valitaan kuosiksi yleensä hillitympi kuvio kuin yhtä seinää tapetoidessa. Silloin ei ole niin suurta vaaraa, että huone "kaatuu" päälle. Mikäli talo on vanhempaa vuosikymmentä, on hyvä miettiä ulkoseinän maalaamista tapetoinnin sijaan. Seinämateriaalina aiemmin käytetty lastulevy on puuta ja täten elää talosta riippuen paljonkin. Hyvinkin tehtynä lastulevyseinän eläminen saa tapetin irtoilemaan ja repeilemään. Lisäksi ulkoseinällä mahdollisesti sijaitsevat patterit ja niiden putket tekevät tapetoinnista vähintään haasteellista.

Alla olevassa mallissa toteutuu, monta varteen otettavaa asiaa. Tapetit ovat sijoitettu ehjille seinille, tapettiseinät eivät näy muualle asuntoon eikä ikkunaseinällä ei ole tapettia. Seinistä voi valita tapetoitavaksi  vain myös toisen.



Tapettia asennettaessa  tulee kiinnittää huomiota hyvin tehtyihin pohjatöihin. Etenkin sileät, kiiltävä- ja  metallihohtoiset tapetit eivät anna mitään anteeksi, vaan jokainen kolo tai patti näkyy läpi armottomasti. Oli seinäpinta mikä tahansa, tulisi ne tasoittaa ja pohjamaalata aina ennen tapetin asennusta.
Myös saneerauskohteissa vanhat tapetit olisi hyvä poistaa uusien alta ja pohja käsitellä asianmukaisin pohjatöin. Valitettavan usein tapetit ovat asennettu suoraan kipsilevyseinään, ilman pohjamaalausta ja silloin niiden irroittaminen on työn ja tuskan takana. Ilman pohjamaalia kipsilevyn pintakartonki repeää irroittaessa usein ja tälläisen epätasaisen pinnan uudelleen tapetointi suoraan ei kannata. Hyvä apukeino tälläisen pinnan ollessa kyseessä, on tasoitetapetin käyttö. Tasoitetapetti kiinnitetään seinäliimalla suoraan seinään ja se  siloittaa pohjan epätasaisuudet varsin hyvin.
Tasoitetapeteissa on suuria eroja. Itse suosin kovaa kartonkimaista tapettia, joka peittää pohjan epätasaisuudet hyvin. Tarpeeksi kankea tasoitetapetti ei ole helpoin asentaa kulmiin, mutta se peittää parhaiten asettuessaan lähes levymäisesti seinän pintaan. Liian pehmeä tasoitetapetti myötäilee liikaa pohjan koloja. Tälläisen pinnan voi halutessaan jopa vain maalata.




Sitten vielä sananen tapettitkuoseista.
Tällä hetkellä tapeteissa ovat pinnalla runsaat, luontoaiheiset kuviot. Luontoteema näkyy brittiläistyylisinä kukkatapetteina, lintuina, kasveina, hyönteisinä ja eläiminä. Myös graafiset heksagoniat eli kuuskulmiot ja teräväkulmaiset kolmiot ovat pinnalla. Vanhat ja perinteiset tapettikuviot ihastuttavat myös monia.  Tyyleissä mennäänkin ääripäästä toiseen ja trendeissä ei ole yhtä ainoaa totuutta. Tarjonnan runsaus mahdollistaa onneksi jokaiselle oman tyylin löytämisen.



-tuija-

15 kommenttia:

  1. Nämä sinun vinkkisi ovat kerrassaan mahtavia! Kiitos Tuija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu :)
      Koska näiden postausten tekeminen vie aina enemmän aikaa, kun normaalipostausten on kiva, että joku kokee ne hyödyllisiksi. Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Kiitos, että teit tämän postauksen ja vieläpä näin nopeasti :) Meidän tapauksessa yhden seinän tapetointi ns. tehosteseinäksi lienee järkevintä. Kahden seinän tapetoinnista haaveilin, mutta koska tuo toinen (eli viereinen) seinä on ikkunallinen, taidan luopua tästä ideasta. Tapetissa on melko voimakas kuvio ja levoton yleisilme ei ole sitä mitä haen :D -Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina, kuulostaa hyvältä. Jos haluat huoneeseen vielä lisää ilmettä, tapetoi se yksi seinä sillä voimakkaalla tapetilla, poimi tapetista tummin sävy ja maalaa sillä se viereinen ikkunaseinä ja sitten kaksi muuta seinää joko taitetulla valkoisella tai vaaleimmalla tapetista poimimallasi sävyllä!

      Poista
    2. Tuohan onkin kiva idea! Kiitos näistä vinkeistä. -Kristiina

      Poista
  3. Kiitos tästä Tuija, toimii hyvänä muistitikkuna!

    VastaaPoista
  4. Tulin blogiisi ehdottamaan tietoiskua tapetin valinnasta ja ilokseni sellainen oli jo valmiina. Kiitos kovasti vinkestä ja ennenkaikkea ihan mielettömästä blogista!! <3
    -Satu

    VastaaPoista
  5. Aika veikee toi Radford Furnishings Hexagon - 93/1002 :)
    Google ei löytänyt suomesta myyjää?
    Juuso

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso, tapetti on Cole & Sonsin uusimmasta mallistosta ja näitä myy useat sisustusliikkeet ympäri Suomen ja myös Värisilmä liikkeissä on ollut myynnissä :)

      Poista
  6. OK, kiitos. Sit lähti lapasest.
    Juuso

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus, kiitos. Hassua tosin mä kyllä oon aina aatellut, että voi siihen voimakkaalle seinällekin laittaa tauluja ja muuta. Jos ei laita, niin sitten tulee vähän liikaa sellainen "katsokaa tapetin kuosia, meillä on tehosteseinä" -fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma maku, paras maku! Jos et koe, että taulut ja tapetti syövät toisiltaan huomiota, niin anna palaa :)
      Jos tapetti on todella näyttäväkuosinen, lopputulos taulujen kanssa saattaa olla myös varsin sekava, mutta meistä jokaisella on oma maku, mieltymykset ja tapa katsella maailmaa, joten yhtä oikeaa totuutta ei ole (onneksi).
      Hyvällä esteettisellä silmällä varustettu sisustaja, saa rajoja rikkomalla aikaan näyttävimmät kokonaisuudet, mutta ohjenuorat ovat mainioita niille, joiden silmä ei välttämättä ole niin kehittynyt.

      Poista
  8. Kiitos! Tästä on tosi paljon hyötyä!

    VastaaPoista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!