maanantai 31. joulukuuta 2012

Happy New Year 2013

Viimeistä viedään! Kiitos kaikille lukijoilleni mukana olemisesta, kommentoinnista, mietteiden jakamisesta sekä siitä, että teette tämän mahdolliseksi! Ilman teitä, voisin ostaa päiväkirjan ja kirjoittaa sitä itselleni!



Hyvää Uutta vuotta 2013!!

Palaan remonttipostauksilla huomenna.

-tuija-

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Remonttikaaos vol.2

Remonttikertaus jatkuu. Remontin aloitus löytyy täältä  ja osa kaksi täältä.

Keittiön ja ison oleskelutilan vieressä oleva huone toimi alkujaan vanhemman pojan huoneena. Ensimmäisessä kuvassa näkyy selvästi tilan avoimuus ennen uuden seinän rakentamista. Seinän tultua paikoilleen  jää huone avautuvaksi tv-huonesta. Kuvissa näkyy vanha lankkulattia, joka oli onneksi jätetty uusien muovimattojen ja linoleum- kerrosten alle. Lankkujen pintaa oli höylätty sileämmäksi, jotta uudet kerrokset olisivat suorat.

EDIT!! Huomaan, ettei ipadilla tai iphonella osa kuvista näy, mikäli käytät mobiiliversiota. Käyttämällä internetversiota, kuvat näkyvät normaalisti.


 Eka kuva taloon tulo hetkellä ja toinen sen jälkeen, kun vanhaa lankkulattia on jo nostettu lankku kerrallaan ylös. Kuvaajalla on ollut pää pyörällä pahasti, sen verran vinoja kuvia löytyi :)

Tässä kuvassa alkaa huone olla mallillaan, listoituksia uupuu vielä.



Ja sitten valmis. Lattialankut uudelleenasennettuna paikoilleen ja maalattuina. Seinät ja katot levytettyinä ja  maalattuina.


Huone ei kauaa ollut pojan huoneen, kun hän jo muutti omilleen ja huoneen käyttötarkoitus muuttui vierashuoneeksi. Onneksi ei sentään remontoida tarvinnut ;)
Kuva on otettu samasta kohtaa kun postauksen ensimmäinen nuolikuva. Rakennettu seinä näkyy tässä alakuvassa.




Nuoremman pojan huone koki saman kohtalon. Lattiaa oli avattu jonkun toimesta jo aiemmin, koska purujen päälle oli laitettu eristeeksi villaa. Villat otettiin pois ja eristeeksi tilalle lisää purua.


Ovi oli (ja on edelleen) kaksivärinen. viisikymmentä ja kuusikymmentäluvulla oli tapana levyttää vanhojen peiliovien koristeelliset peilit piiloon suoralla vanerilla tai kovalevyllä. Näin "modernisoitiin" vanhanaikaiset ovet uusiksi. Irroitimme levyt, mutta viimeistely on vielä kesken.


Lähes valmiina. Kamoja kannetaan sisään.



Valmis ja toivottavasti huone pysyykin tässä käytössä tovin!!



Keltaiset pukukaapit ovat talon alakerran vanhan sosiaalitilan pukukaappeja ja taas käytössä. Seinältä puuttuvat vielä hyllyt.




Niinkuin jo kerroinkin, tv-huone  erotettiin omaksi tilaksi pois oleskelu ja keittiöalueesta rakentamalla uusi seinä. Seinän paikka osuu oikealla olevien ikkunoiden kohdalle siten, että kaksi ikkunaa jää tv-huoneeseen ja yksi eteisen puolelle




Tv-huone valmiina. Tv on rakennettua seinää vasten.





ja eteisen puoli




Sellasita tarinointia tänään. On aika kiva itsekkin nähdä näin koottuna yhteen tuo työn määrä, mitä on tullut tehtyä. Ja tässä oli vasta vanhan osan yläkerta. Tulossa on vielä laajennusosa ja alakerta :)

-tuija-

lauantai 29. joulukuuta 2012

Remonttikaaosta

Tarina talosta jatkuu. Jos eilinen postaus jäi väliin, pääset lukemaan sen tästä.

Olimme saaneet tiedon ostotarjouksemme hyväksymisestä jo hyvissä ajoin keväällä, mutta kaupungin kanssa kauppaa tehdessä ovat tiet kiemuraisemmat ja matka kivisempi kuin yksityishenkilöiden välisissä kaupoissa. Jouduimme odottamaan eri tahojen hyväksymisiä ja valitusaikoja monta kuukautta, ennen kuin viimein kauppakirjat allekirjoitettiin kesäkuun puolessa välissä 2011.
Voitte varmasti kuvitella miten innolla kävimme käsiksi remonttiin kun se vihdoin oli mahdollista.
Onneksi keväällä odotellessa oli aikaa suunnitella, tilata ja aikatauluttaa valmiiksi kesän työt ja tulevat remontit, joten meillä oli heti työmiehet valmiina töihin.

Ihan ensimmäiseksi poistettiin sellaiset seinät, jotka estivät valon kulun läpi talon. Aiemmin sisään astuttaessa, tuulikaapista katsottuna, oli vastassa seinä.



Tässä kuvassa seinä on purettu, samoin keittiö oli omassa kopissaan ja sen seinät purimme pois myös.




Alla olevassa kuvassa seinät ovat puretut ja tuhansia kiloja purkujätettä raahattu jätelavalle. Laskimme, että koko remontin aikana meillä tuli seitsemän kukkurallaan olevaa jätelavaa täyteen purku- ja rakennusjätettä. Jos yhden lavan hinta oli keskimäärin 600€, voi nopeasti laskea, miten paljon rahaa palaa jo jätteisiin.





Vanhojen seinien eristeenä on kutterinpurua ja voi sitä pölyn ja puruun määrää, mikä yhdestäkin seinästä niskoille sataa, kun seinää purkaa. Lapioimme purua lumilapiolla jätesäkkeihin useita päiviä!
Yhden seinän sisältä löysimme vanhaan sanomalehteen käärityn rommipullon (tyhjän).



Osa seinistä oli kantavia, joten rakennesuunnittelijan laskelmien mukaan tulivat ensin väliaikaiset tuennat ja sitten lopulliset palkit, joita jäi tilaan lopulta kolme. Lisäksi vaadittiin kattoon vaakaan jääviä liimapuupalkkituentoja.



Laitan työvaihekuvia tämän tilan osalta, mutta en kerro niistä pitkän kaavan mukaan. Jos haluat lukea tarkat materiaalit ja työvaiheet, ne löytyvät täältätäältätäältä ja täältä.

Seuraavaksi aukaistiin kaikki lattiat,  suoristettiin juoksut, lisättiin purua, harvalaudoitettiin, levytettiin, putkitettiin, valettiin, vaneroitiin ja asennettiin tammimosaiikkiparketti.









Ja purettiin sisäkaton alaslaskuja, levytettiin seiniä, nauhoitettiin, kitattiin, maalattiin ja taas maalattiin.





Niin ja vahvistettiin takkaa varten lattiaa, asennettiin takka ja hormi.



sekä rakennettiin kokonaan uusi seinä, jotta saimme eteiselle paikan ja tv-huoneen erikseen oleskelutilasta. Kuvat ovat otettu kännykkäkameralla, joten kuvanlaatu on surkea.





suunniteltiin ja asennettiin keittiö



Marraskuun lopussa 2011, 5kk aloittamisesta, näytti tältä. Teimme ihan hulluna hommia ja saimme vanhan osan melko hyvään kuntoon jouluun mennessä. Laajennusosan kanssa jatkettiin sitten toinen 5kk.


Ja tässä kesällä 2012 otettuja kuvia, samasta tilasta.









Jaksoiko kukaan tänne asti?
Jos jaksoi, niin jatkoa seuraa muista tiloista seuraavaksi.

-tuija-

perjantai 28. joulukuuta 2012

Vuosi 2012 ja vähän edellisiäkin

Näin vanhan vuoden lähestyessä loppuaan ja uuden kurkkiessa jo kulman takana, käy moni varmasti läpi, jos ei muuten niin mielessään, vuoden aikana tapahtuneita juttuja. Niin aion tehdä minäkin ja nämä loppuvuoden muutamat päivät käytän siihen, että kertaan postauksissa talon tarinan, miten tähän on tultu sekä talossa tapahtuneet remonttimuutokset. Vaikka blogiurani onkin kestänyt vasta reilu puoli vuotta, on taloa remontoitu sitä ennen täydellä teholla  vuoden ja nolla teholla (ajatuksissa ja puheissa, muttei teoissa ) viimeiset puoli vuotta.
Mukaan on myös tullut uusia lukijoita, joten heille tarina saattaa olla uusi! Jos jutut on tuttuja tai ei muuten kiinnosta, voit palata uusien postausten pariin ensi vuoden alussa ;)

Vuonna -34 valmistui kelloseppä Nallikarin rakennuttamana Uudenkaupungin Sorvakon mäelle talo ja liiketila, jollaista ei oltu aiemmin vanhassa puutalokaupungissa nähty. Talo oli tyyliltään puhdasta funkkista ja arkkitehtuuri on saanut  vaikutteita Alvar Aallon töistä, joka muuten asui ja  työskenteli tähän aikaan Turussa. ( Aalto muutti -33 Turusta Helsinkiin) Edelleen liikkuu huhuja, jonka mukaan Aalto olisi ollut talon suunnittelija, mutta näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole, vaikka oikeaa arkkitehtiä emme tiedäkkään.

Tässä ensimmäisiä kuvia talon valmistuttua.



Huomatkaa kaaren parveke, joka on nykyään sisätilaa.





Talossa toimi myös August Nikanderin Kello-, kulta- ja soitinliike.




Myöhempinä vaiheinaan talo on ollut kaupungin omistuksessa ja se on toiminut mm. kaupungin eläinlääkärin asuntona, sähkölaitoksen virastona ja nyt viimeiseksi vuodesta 2002 taidetalona. 2010 kaupunki laittoi myyntiin huonoon kuntoon joutuneen talon ja sitä kautta vihdoin kesällä 2011 se päätyi meille ja  kauppakirjat allekirjoitettiin. Tämän näköinen talo oli ulkoa silloin. Huomatkaa lisäsiipi, joka on rakennettu -58.


 Talo on ollut unelmani jo pienestä tytöstä, enemmän voit halutessasi lukea blogini alun postauksista.

Tästä lähti raivokas remonttiprojekti, jossa on uusittu talon katto, kaikki sähköt, vesi- ja viemäriputket. Vaihdettu lämmitysmuodoksi vesikiertoinen lattialämmitys ja maalämpö, asennettu takka ja hormit, kaadettu seiniä ja rakennettu uusia,  uusittu kaikki seinä-, katto ja lattiapinnat. Siellä missä vanhaa lankkua oli muovimattojen ja linoleumien alla, ne otettiin talteen ja asennettiin myöhemmin uudelleen takaisin. Tilanjaon olen piirtänyt kokonaan uusiksi, pohjatkin muutoksineen ovat näkyvillä täällä ja täällä. Lisäksi kävi ilmi, ettei talossa ollut omia vesiputki- eikä sähkötuloja, vaan ne kulkivat naapurikiinteistön kautta. Ihmettelyn ja asian selvittelyn jälkeen, kaivettiin  koko etupiha ja katu auki ja talo liitettiin runkovesiputkeen ja sähköverkkoon sekä asennettiin oma säkökaappi ja -mittarit. Samalla kaivettiin auki talon perusmuuri, joka piettiin ja patolevytettiin. Taloon vedettiin samalla kaivuulla myös oma kuitukaapeli, joten tv-antenni ja nettikaapelointi tuli myös kuntoon.

Tältä täällä näytti kesällä 2011, kun saimme avaimet taloon.



Jotain kaunistakin talossa sisällä oli. Keittiön seinässä oli maalattuja kaloja. Tekijää en tiedä, mutta  irrotimme levyt maalauksineen ja ne ovat tallessa. Paikkaa mihin ne voisi laittaa esille mietimme vielä. Samoin heikosti näkyvät maalaukset ovenpielen pelleissä ovat tallessa. Ne on tietääkseni maalannut talon tytär ollessaan 9 vanha viisikymmentäluvulla. Tajusin juuri, että liitutaulumaaliseinä - mihin piirtelen vaihtuvia teoksia- on juuri tuossa kohtaa, missä on käsipyyheteline. Samassa paikassa "taideteoksia siis edelleen.
















Ei kovin pahalta ehkä päällepäin. Kuulimmepa jonkun jopa sanonee, että kyllähän siellä asua voi, kamat vaan sisään. No, ehkäpä emme me kuitenkaan.

Mutta odottakaas miltä näytti kolme viikkoa sen jälkeen kun aloimme remontin, ne kuvat näette huomenna ;) se ei olekkaan enään kaunista katsottavaa.


-tuija-