perjantai 17. elokuuta 2012

Kotona luonnon keskellä


Tänään perjantain kunniaksi mennään kevyemmällä aiheella kohti viikonloppua!

Luonto ja luonnostalöydetyn näköiset sisustusesineet ovat muutaman vuoden jo työntyneet, kuin varkain, sisään koteihimme ja viimeistään nyt niistä on tullut salonkikelpoisia. On sarvia ja taljoja, oksia ja sammalta. Kaikkeen sitä ihminen ihastuu, kun tarpeeksi  tuijottaa.

living
bodieandfou.blogspot.com

living
lovenordic.blogspot.com

Olen parin vuoden ajan ihastellut ensin ulkomaisissa, ja sitten kotimaisissa sisustuslehdissä esiintyviä, erilaisia puisia pölkkyjä. Metsien maassa asustelevaa suomalaista vain hirvittää hinta, mitä niistä pyydetään. Pölkkyjen hinnat lähtevät 200€ ylöspäin ja "oikean design-pölkyn" hinta alkaa jo vitosella. Tässä alla on pölkky, jonka voisin mahduttaa kotiini. Yhdistäsin moderniin valkoisen ja kromin rinnalle antamaan rouheutta.




Pölkkyjä voi käyttää monipuolisesti jakkarana tai vaikkapa yö- tai apupöytänä.


wood stool brown monkey pod


Aasiasta ja Afrikasta tulevien puukalusteiden kanssa tulisi olla tarkkana, ettei tietämättään edistä sademetsien hakkuuta, vaan ostaa  erikseen kalustetuotantoa varten viljellystä puusta valmistettuja esineitä. Nämä kalusteet tunnistaa FSC- sertifikaatista. Metsien FSC-sertifioinnissa riippumaton "kolmas osapuoli" arvioi, onko metsiä hoidettu hyväksyttyjen sosiaalisten, ekologisten ja taloudellisten kriteerien mukaan.

Näitä alla olevia afrikkalaisia puujakkaroita valmistetaan luonnollisesti kaatuneiden puiden rungoista ja ovat kaikki yksilöitä, jotka merkitään vesileimalla.



IDS2010-stump.jpg
täältä

Norjalainen Krosser valmistaa maalattuja puupölkkyjä, jotka ovat kaikki numeroituja ja pölkyn mukana tulee aitoustodistus. Hinta 200€ ylöspäin. Pölkyn runko on maalattu ja pinta vahattu tai öljytty.

Stubbebilder2
osta täältä, jos on ylimääräistä taskunpohjalla


Tässä kyllä tulee mieleen, että jospa tekisi itse, mutta pölkkyä pitäisi kuivatella ennen mahdollista pintakäsittelyä tovin jos toisenkin. Ja eipä tuota metsääkään nyt taida löytyä...

living
   lovenordic.blogspot.com

Kissan kiipeilypuuksi sisään tuotu kelottunut puu.

Oletko te säästynyt tältä hulluudelta vai löytyykö  kotoanne jotain edellisistä?

EDIT. Aivan pakko lisätä vielä yksi kuva, joka osui silmiini, IHAN HULVATON!!

Vaihtelua niille sarville ;)

-tuija-


2 kommenttia:

  1. Hei! Blogisi vaikuttaa kivalta. Nuo puupölkyt näytti todella mielenkiintoiselta sisustustuotteelta. Semmoinen olisi kivaa yrittää itse tuunata, vaikka kuten sanoit, pitäisi odotella kuivamista tovi jos toinenkin. Ja löytää se metsä. :)

    VastaaPoista
  2. Hei nieinda, kiva että olet löytänyt tänne ja vielä mukavampaa, että olet pitänyt lukemastasi :) Tuntuu kyllä tosiaan hurjalta maksaa pölkystä 200€, kun siinä ei kovin paljon tekemistä olisi itsekään. Nuo muotoillut versioit jotenkin vielä voisi ymmärtää.

    VastaaPoista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!