torstai 28. kesäkuuta 2012

piano


Tiesittekö, että suuretkin hankinnat kuten asunto, ostetaan tunteella ja jälkikäteen ostoa perustellaan järjellä. Tätä tunteisiin ja mielikuviin vetoamista hyödynnetään taitavasti mm. asuntojen stailaamisessa.  Myös sisustettaessa kotia voi käydä niin, että valintoja määrää enemmän tietynlainen mielikuva halutusta elämästä, kuin tilan todellinen käyttötarve. Moniko on valinnut avokeittiön, perustellen kuinka ihanaa on kokata ystäväporukalle heidän istuessa pöydän ääressä samassa tilassa ja moniko takkahuonetta sisustaessaan, näkee itsensä oman kullan kainalossa takan edessä viinilasi kädessä? Moniko? Käsi ylös!!
Suunnittelijana minun pitäisi pystyä  erottamaan nämä kaksi asiaa toisistaan. Välillä kuitenkin huomaan, että  oman kodin ollessa kyseessä, määrää tunne myös minua. Talomme ensimmäinen osa on rakennettu -34 ja pitkänmallinen laajennusosa vuonna -58. Nämä kaksi osaa ovat eri lattiakorossa siten, että uusi osa on kaksi porrasaskelmaa alempana. Tämä laajennuksen ensimmäinen huone on tila, minkä läpi kuljetaan sekä työhuoneeseeni, että makuuhuoneeseemme. Koska tila on ns. läpikulkutila, jota ei voi rauhoittaa kenenkään makuuhuoneeksi, suunnittelin tilaan kirjaston. Seinien viereen tulisivat lasiovelliset kirjakaapit ja pari nojatuolia, lukulamppu jne. Tässä vaiheessa astui mielikuvaelämä peliin ja suuri ahaa  nosti päätään. Piano!! Tila tarvitsee pianon. Näin jo kuinka sormeni lentäisivät koskettimilla, kun soittaisin läpi Bachin konserttoja (vai mitä ne ovat?) Ja kuinka heleästi soisivat perheenjäsenten äänet, kun he laulaisivat joululauluja aattona minun säestäessä heitä. Turha kai sanoa, etten osaa soittaa, kun hieman alkua "Enkeli taivaan" kappaleesta ja senkin  yhdellä sormella. Puhumattakaan siitä, että saisin ylipäätänsä ketään meillä laulamaan joululauluja. Mutta ei. Järki sikseen ja piano olisi saatava.


piano täältä


Niin fiksu sentään olin, etten uutta pianoa lähtenyt ostamaan, vaan aloin metsästämään käytettyä pianoa. Musta ja vanhannäköinen, siinä tärkeimmät kriteerit. Lopulta sai ostettua Huutonetistä vanhan upean Schneider & Sohn pianon. Sovimme myyjän kanssa, että kuljetus pianolle tapahtuisi vasta siinä vaihessa, kun asuisimme jo uudessa kodissa. Olisi turha kuljetuttaa ja siirtää painavaa pianoa moneen eri otteeseen. Mutta kuten remontissa on tapana, viivästyi sen suhteen meilläkin moni asia. Mosaiikilattian teko oli  parhaillaan menossa, kun sain soiton kuljetusliikkeeltä, että piano olisi tulossa. Lattiantekijämme oli erittäin ammattiylpeä ja varjeli lattiaa haukansilmällään. Usein hän opasti meitä, miten lattian kanssa tulisi elää ja jätti paikalle lappuja, missä kielsi astumasta lattialle, ennen kuin se olisi valmis ja öljy täysin kuivunut. Hän myös tarkasti paikalle tullessaan, mitä jälkiä me mahdollisesti olimme saaneet aikaan hänen poissaollessaan. Älkää käsittäkö väärin, mielestäni parhaat ammattilaiset suhtautuvat työhönsä juuri näin intohimoisesti ja hänen työnsä jälki oli juuri niin ensiluokkaista, kun olettaa saattaakin. Mutta voitte kuvitella mikä hiki pakkasi päälleni, kun kuulin pianon olevan tulossa ja minun piti siitä lattiantekijälle kertoa. Piano tulisi kuljettaa läpi uuden lattian, mitä hän juuri työsti loppuun. Hieman rauhoituttuaan, antoi hän silmiään pyöritellen viimein luvan, mutta  muistutteli asiasta jälkikäteen useaan otteeseen :)




Tässä hän nyt on! Ihana pianoni. Kerran olen kannen avannut ja kahta kosketinta kokeillut. Mutta mielessä välkkyy se tuleva Joulu. Joten varokaa mies ja lapset, onko "Jo Joulu joutui" hallussa?





Kirjakaappien päällä täytettyjä eläimiä, jotka ovat kuuluneet edesmenneelle isälleni. Ne eivät edusta puhtaasti omaa sisustusmakuani, mutta tunnearvo niillä on sanoinkuvaamaton ja siksi niillä on aina paikka meillä. Ja kuten huomaattekin,  meillä ollaan sivistyneitä ja kirjakaapistamme löytyvät mm. kaikki Bert- kirjat ;)

Lisää kirjastokuvia tulossa myöhemmin  omassa postauksessaan. 
Onko teillä mielikuvahankintoja ja -sisustuksia? Palan halusta kuulla niitä. Pistäkää itsenne likoon ja jakakaa onnistuneet ja pieleen menneetkin hankinnat kommenttilaatikossa.

-tuija-

4 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika, PIANO... hi-hii.
    Täytyy tunnustaa, että itsekin tuota olen joskus ajatellut. Haluaisin flyygelin mutta totuus mun kohdalla taitaa olla urut ;))) -Hanna-

    VastaaPoista
  2. Kuinka ihana piano! Ja arvaa mitä, melkein samanlainen kuin se mun, mikä on Ulpulla "hoidossa". Mun piano on Alexander Hermann, ja soittotaitoa mulla on vain hieman enemmän kuin sinulla(; Minäkin odotan että saan joskus vielä sen oman kodin, johon Alexander Hermann voi muuttaa asumaan, ja sitten opettelen soittamaan oikein kunnolla(ja toki siinä vieressä lapsikatras laulaa kirkkaalla äänellä mukana). Pianoissa on vaan joku juttu, sellainen on saatava vaikkei oikein olisi vielä paikkaakaan, soittotaidosta puhumattakaan. Ja täytyy vielä sanoa että kyllä musta piano on vielä niin kauniskin! (Ja kamala pölynkerääjä, mutta entä sitten?!)

    (:Laura

    VastaaPoista
  3. Hanna, hah hah flyygeli tästä nyt olisikin vielä puuttunut ;)
    Hmm...ajattele kuinka hienolta se näyttäisi ja voisi pitää painokonserttoja.....

    Laura: Mua jäi silloin harmittamaan kun hait pianolle hoitopaikkaa ja se ehti mennä Ulpulle. Mä sitten paikkasin sen kokonaan omalla pianolla. Jos se johtuikin siitä traumasta tää koko juttu...

    VastaaPoista
  4. Meillä oli kotona seitkytluvulla sähköurut ja yks naapurin mamma kommentoi sitä, että antaa sellaisen kulttuurikodin leiman...
    Olisko tossa kanssa jotain syytä siihen mun flyygeli haaveeseen.
    -Hanna taas-

    VastaaPoista

Hei! Kiva kun kävit, vielä mukavampaa on, mikäli päättäisit jättää viestin!